Åbo Akademin tekemässä kyselytutkimuksessa paljastuu, että erityisesti Sdp:n kannattajat vuotavat muiden puolueiden ja valitsijayhdistysten presidenttiehdokkaiden taakse.
Lähes puolet Sdp:tä viime eduskuntavaaleissa äänestäneistä vastaajista kannattaa Pekka Haavistoa presidentiksi, kun Jutta Urpilaista kannattaa heistä vain noin viidennes. Tämä paljastuu Åbo Akademin tekemässä kyselytutkimuksessa.
Kysely toteutettiin tammikuussa kymmenen päivän aikana ja se sulkeutui maanantaina 22. tammikuuta. Kyselyyn vastasi yli neljä tuhatta suomalaista.
Sdp:n Jutta Urpilaisen kampanja saattoi tutkimustiedon valossa alkaa aivan liian myöhään.
– Sdp:n kannattajakunta on jakautunut näissä vaaleissa. Kun katsomme SDP:tä eduskuntavaaleissa 2023 äänestäneitä ja heidän äänestämistään nyt, niin heistä noin puolet on Haavistoa äänestämässä ja vain viidennes Jutta Urpilaista. Myös Vasemmistoliiton Li Andersson saa tukea Sdp:n äänestäjäkunnasta, kertoo valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista.
Stubb saa tukea oikealta ja keskeltä
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajat ovat vahvasti tukemassa omia ehdokkaitaan, mutta näillä puolueilla on pieniä siirtymiä toistensa välillä.
– Siirtymä, jos niin voi sanoa, on jonkin verran suurempi Perussuomalaisista (Alexander) Stubbiin kuin kokoomuslaisista (Jussi) Halla-ahoon. Halla-aho kerää vain Perussuomalaisten kannattajien ääniä ja jonkun verran kokoomuspuolueen äänestäjiä ensimmäisellä kierroksella. Stubb kerää ääniä laajemmin, Grönlund toteaa.
Myös muissa puolueissa on jonkin verran hajontaa.
RKP:llä ei ole omaa ehdokasta. Puolueen kannattajista 44 prosenttia kannattaa Stubbia ja 28 prosenttia Haavistoa, kertoo ÅA:n tutkimus.
Keskustalaiset kannattavat ensisijaisesti Olli Rehniä. Toiseksi suosituin heidän joukossaan on Stubb.
Vihreiden ykkösvalinta on Haavisto ja kakkosena tulee Vasemmistoliiton Andersson.
Myös Rehn pidetyimpien joukossa
Kyselytutkimuksessa Alexander Stubb, Pekka Haavisto ja Olli Rehn ovat pidetyimpiä ehdokkaita.
Vastaajat saivat pisteyttää ehdokkaat asteikolla yhdestä kymmeneen. Stubbin keskiarvo oli 5,7, Haaviston 5,56 ja Rehnin 5,34.
Heikoimman keskiarvon sai Liike Nyt -puolueen ehdokas Harry Harkimo: 3,27. Perussuomalaisten jussi Halla-ahon keskiarvo oli kolmanneksi heikoin: 4,1.
Kristillisdemokraattien Sari Essayahin keskiarvo oli toiseksi heikoin: 3,92.
Pekka Haavisto on erityisesti naisten suosiossa, kun taas Jussi Halla-aho on miesten arvioissa pidetty.
Stubb ja Rehn ovat pidettyjä sekä miesten että naisten keskuudessa.
– Olli Rehn kerää hyvin paljon keskivaiheen arvosanoja. Jos käytössä olisi erilainen vaalitapa, olisi mahdollista, että Rehn tulisi valituksi. Hän herättää vähiten intohimoja puoleen ja toiseen, Grönlund kommentoi.
– Stubb on tasaisen suosittu miesten ja naisten keskuudessa. Hän on ennakkosuosikki, jos pääsee toiselle kierrokselle. Asetelmat ovat tosin muuttuneet, kun Halla-aho saavuttaa Stubbia ja Haavistoa, Grönlund pohtii.
Kysely toteutettiin tammikuussa kymmenen päivän aikana ja se sulkeutui eilen.