Pekka Haavisto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi äänin 40–1 – "Meihin yritetään lyödä säröjä ulkopuolelta"

pekkahaavisto
MTV Uutiset/Vesa Kallionpää
Julkaistu 03.11.2018 05:17

MTV UUTISET – STT

Pekka Haavisto valittiin tänään väliaikaiseksi vihreiden puheenjohtajaksi väistyneen Touko Aallon tilalle.

Vihreiden tuore puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoi puheessaan heti valintansa jälkeen, että vihreiltä kaivataan nyt yhtenäisyyttä.

– Meihin yritetään lyödä säröjä ulkopuolelta. Meidän pitää olla liike, jota on helppo kannattaa ja johon on helppo tulla mukaan.

Haavisto valittiin kokouksessa lähes yksimielisesti äänin 40-1. Haavisto kiitti Alanko-Kahiluotoa omien näkökulmiensa ja painotustensa esiin tuomisesta valintakeskustelussa.

Uudesta puheenjohtajasta päätti vihreiden puoluevaltuuskunta, jonka kokous alkoi kello 11 eduskunnan Pikkuparlamentissa.

Ehdolle olivat ilmoittautuneet kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto ja Pekka Haavisto.

Haaviston kannatus on Alanko-Kahiluotoa huomattavasti vankemmalla pohjalla, ilmeni jo STT:n torstaina ja perjantaina puoluevaltuuskunnan jäsenille tekemästä kyselystä.

Puheenjohtajan on tarkoitus luotsata vihreät kevään vaalien yli.

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka