Marraskuun alussa kuolleen viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin välittämä veteraanien viesti on tavoittanut suomalaiset ja jättänyt velvoittavan perinnön, totesi kenttäpiispa Pekka Särkiö Gerdtin siunaustilaisuudessa Lauritsalan kirkossa Lappeenrannassa.
Vuonna 1922 Heinävedellä syntynyt Gerdt kuoli 1. marraskuuta Helsingissä Oulunkylän kuntoutussairaalassa 98-vuotiaana.
– Mannerheim-ristin ritarien aika on päättynyt, kun viimeinen ritari on päässyt perille, Särkiö aloitti puheensa.
Lue myös: Viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt saatellaan tänään haudan lepoon – MTV Uutiset seuraa tapahtumia paikan päällä
Koskettavassa siunauspuheessa Särkiö muisteli Gerdtin palvelusta Isänmaan ja palvelustovereiden hyväksi sota-aikana.
– Tuomas Gerdt pyrki tekemään kaiken mahdollisimman hyvin. Sodan oloissa se merkitsi taistelulähtille usein vaaraan joutumista kun sanoma oli vietävä perille.
Särkiö totesi, kuinka sota-aikana kolmesti haavoittuneen Gerdtin toiminnasta jää jälkipolville veteraanisukupolven perinto, että kaveria ei jätetä.
Lue myös: Näin viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt muisteli torjuntataisteluja: "Kp-sarja tuli – onneksi ei mennyt kuin käsivarren läpi"
– Se on merkkinä meille tämän ajan kamppailuissa, jolloin tarvitaan yhteistä vastuun ottoa ja toinen toisemme tukemista. Tarvitaan rohkeutta uskoa tulevaisuuteen samalla kun sitkeä pandemia sumentaa tulevaisuuden näkymiä, Särkiö puhui.
Särkiö kuvaili Gerdtiä jämptiksi ja vaativaksi, mutta samalla vaatimattomaksi.
– Te lapset muistatte hänet hyvänä isänä, joka oli kiinnostunut lasten harrastuksista ja halusi heille hyvän koulutuksen. Isällä oli usein polke silmäkulmassa ja hymy huulilla.
Lue koko kenttäpiispa Pekka Särkiön siunaustilaisuudessa pitämä puhe sanasta sanaan
"Rakkaat omaiset, lapset Olli ja Anitta sekä lastenlapset perheineen. Herra tasavallan presidentti. Hyvä saattoväki.
Mannerheim-ristin ritarien aika on nyt päättynyt, kun viimeinen ritari on päässyt perille. Hautaan siunaamisessa jätämme jäähyväiset isälle ja isoisälle sekä luovutamme hänet Kaikkivaltiaan Jumalan turviin.
Syntymä kuuluu jokaisen ihmisen osaan. Samalla tavoin kuolema on luonnollinen päätös ihmisen elämälle. Jumala antaa meille elämän lahjan ja kutsuu meidät kunkin ajallaan pois tästä elämästä, kun oikea aika tulee täyteen. Teidän läheisenne sai elää korkeaan 98 vuoden ikään ja nähdä, kuinka Suomi nousi sodasta hyvinvointiin.
Sodan jälkeen sotakorvausteollisuus tarvitsi tekijöitä. Teidän läheisenne työskenteli puunjalostusteollisuuden palveluksessa, ensin Savonlinnassa, sitten Helsingissä ja Lappeenrannassa Kaukas Oy:n palveluksessa. Tuomas Gerdt oli päättäväinen periaatteen mies, jämpti ja vaativa, mutta samalla vaatimaton.
Tuomas ja Lea Gerdt perustivat perheen, johon syntyivät Olli ja Anitta sekä neljä lastenlasta ja seuraavaakin polvea jo viisi lasta. Perhe kulki mukana eri vaiheissa. Te lapset muistatte hänet hyvänä isänä, joka oli kiinnostunut lasten harrastuksista ja halusi heille hyvän koulutuksen. Isällä oli usein pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla.
Kesiä vietettiin isovanhempien luona Savonlinnassa ja Rantasalmella sekä yhtiön kesäpaikalla Pihlajavedellä kalastellen ja tehden pitkiä souturetkiä.
Hän jatkoi nuoruuden urheiluharrastusta hiihdon, suunnistuksen ja pistooliammunnan merkeissä. Sotilasurheilu liittyi myös reservin upseerien toimintaan missä hän oli aktiivinen.
Rakkaan puolison Lean menetys seitsemän vuotta sitten oli raskas isku. Häntä saattohoidettiin kotona loppuun asti Anitta-tyttären kanssa. Näinä vuosina Lauritsalan kirkko kävi tutuksi ja rukouksen voima tuli ilmi. Lopulta Tuomas Gerdt itse sai viimeiset kolme vuotta hoitoa Oulunkylässä veteraanien kuntoutuskodissa.
Tuomas Gerdt pyrki tekemään kaiken mahdollisimman hyvin. Sodan oloissa se merkitsi taistelulähetille usein vaaraan joutumista kun sanoma oli vietävä perille. Hän itse haavoittui kolmesti.
Mannerheim-ristin myöntöperusteissa mainitaan, että hän kantoi suojaan kuolettavasti haavoittuneen komppanian päällikkönsä kapteeni Tofferin. Toisella kerralla hän haki tykistöltä tulitukea omalle joukolleen. Näissä lyhyissä maininnoissa tulee esille veteraani-sukupolven perintö: kaveria ei jätetä. Se on esimerkkinä meille tämän ajan kamppailuissa, jolloin myös tarvitaan yhteistä vastuun ottoa ja toinen toisemme tukemista. Tarvitaan rohkeutta uskoa tulevaisuuteen samalla kun sitkeä pandemia sumentaa tulevaisuuden näkymiä.
Tuomas Gerdt toi esille myös uskon ja rukouksen merkityksen taisteluissa: "Kädet menivät ristiin ja toinen toivotti toiselle Korkeimman suojelusta."
Lähetti juoksee vieden elintärkeää sanomaa, josta riippuu monien henki. Tuomas Gerdtin välittämä veteraanien viesti on tavoittanut meidät ja jättänyt velvoittavan perinnön.
Myös Raamatussa viestin viejillä oli tuotavana hyvä sanoma pelastuksesta: "Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoma, hän tuo pelastuksen sanoman." (Jes 52:7).
Äsken kuulimme evankeliumissa, kuinka Tuomas kysyy oikeaa tietä ja Jeesus vastaa hänelle: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan avannut meille tien kuolemasta elämään Jumalan luona taivaassa. Tähän saamme uskolla turvautua."
MTV Uutiset sai käyttöönsä harvinaisen videon Tuomas Gerdtistä:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.