Onko veden runsaasta juomisesta todella hyötyä? Testasimme, muuttuuko arki, jos päivittäin juo kaksi litraa vettä.
Paljonko vettä juot päivittäin? Moni vannoo vedenjuonnin nimeen, vaikka runsas juominen ei uskomuksista huolimatta esimerkiksi puhdistakaan kehoa.
THL suosittaa, että aikuisen tulisi saada 2–3 litraa nestettä päivässä niin, että puolet juodaan, puolet nautitaan ruoan mukana. Ruokaviraston mukaan päivässä tulisi juoda 1–1,5 litraa nesteitä, mutta jokaisen ihmisen nesten tarve on yksilöllinen. Esimerkiksi runsas hikoilu lisää juomisen tarvetta.
Vettä ei myöskään pidä juoda liikaa: nopea suurten vesimäärien juominen voi johtaa vesimyrkytykseen, jossa veren natriumpitoisuus laskee liikaa. Tila voi olla jopa hengenvaarallinen.
Näin haaste toteutettiin
Tiimimme testasi, vaikuttaako runsas veden juominen arkeen. Haasteessa juotiin noin kaksi litraa vettä päivässä kuukauden ajan. Juoman tuli olla nimenomaan vesi, ei esimerkiksi mehu.
Muuttaako veden juominen arkea? Lue tulokset alta!
Nainen, 34: "Oletin jo juovani paljon vettä, mutta..."
"Otin osaa haasteeseen, koska oletin jo juovani paljon vettä. Mutta totuus olikin sitten vähän toisenlainen.
Uskoin siis ennen haastetta, että kaksi litraa menee jo nyt joka päivä. Määrien mittaaminen kuitenkin paljasti, että asia ei olekaan niin: työpäivän aikana sai juotua litran, jos oikein muisti hörppiä. Koko päivän juomamäärät jäivät 1,5 litran paikkeille. Olenkin nyt vakuuttunut siitä, että ihmisen on mahdotonta juoda vahingossa kaksi litraa päivässä.
Join vettä lasisista puolen litran tuopeista. Lasituopissa vesi kuitenkin "haalistuu" ja lämpenee, joten on vaikeaa juoda yksi lasi tyhjäksi se sijaan, että ottaisi raikasta vettä tilalle kesken kaiken. Lasin täyttäminen kesken kaiken kuitenkin hämärtää määrien tarkkailua.
Mitään vaikutuksia en työpäivänaikaisesta juomisesta huomannut, mitä nyt jäätävä pissahätä iski, jos vessaan ei työflow'n puitteissa tullut lähdettyä ajoissa. Pakko kyllä tunnustaa, että minusta on vähän hölmöä yrittää juoda nimenomaan jotakin tiettyä määrää joka päivä. Eikö ennemmin kannattaisi juoda siten kuin hyvältä tuntuu?
Yletön veden hörppiminen tuntuu turhalta, vaikka se onkin ilmiö, jonka "puhdistavien vaikutusten" nimeen moni vannoo. Itselläni into innokkaaseen juomiseen lopahti alun jälkeen.
Suosittelisin haastetta lähinnä siksi, että oli kiinnostavaa nähdä, paljonko vettä päivässä tuleekaan juotua. Pakkojuominen vain juomisen vuoksi on minusta kuitenkin hölmöä, ellet sitten hikoile treeneissä huippu-urheilijan tapaan joka päivä."
Nainen, 30: "Jossain kohtaa alkoi kyllästyttää se jatkuva veden litkiminen"
"En pidä kirjaa juomastani vedestä, mutta arvioin, että yleensä juon ehkä 1–1,5 litraa päivässä. Juon päivittäin noin neljä kuppia kahvia, lisäksi melkein päivittäin kivennäisvettä. Se maistuu niin hyvältä, siksi sitä tulee juotua ehkä liikaakin.
Ei kyse ole siitä, ettei vedenjuonti houkuttelisi, "juomattomuus" on vaan niin pinttynyt tapa, että se unohtuu, jos ei aktiivisesti mieti ajatusta "juonpas nyt vettä". Tiedän, että juon liian vähän, ja se tuntuu ummetuksena. Niinpä ajattelin skarpata, koska olo olisi sitten mukavampi.
Ensimmäisellä viikolla join kiltisti kaksi litraa vettä. Meni varmaan enemmänkin, kun halusin suorittaa haasteen oikein. Pidin vesipulloa koko ajan työpöydän vieressä, ja kun join kahvia, join myös vettä.
Toinenkin viikko meni samalla kaavalla, mutta kolmannella alkoi lipsua vanhoihin tapoihin. Aamulla ja päivällä join liian vähän ja skarppasin sitten iltaa kohden. Kolmannella ja neljännellä viikolla meni varmaan puolitoista litraa.
Huomasin, että vessahätä oli useammin kuin yleensä. Mikään haasteessa ei varsinaisesti yllättänyt. Jossain kohtaa alkoi kyllästyttää se jatkuva veden litkiminen. Vielä, kun treenasi, niin vettä piti lipittää vieläkin enemmän. Veden juominen tuntui loppuun saakka enemmän velvollisuudelta kuin siltä, että oikeasti olisi tehnyt mieli, ja olisi ollut jano.
Haaste ei varsinaisesti opettanut mitään. Tiesin toki jo, että on terveydelle hyväksi juoda riittävästi vettä. Suosittelen haastetta siksi, että kaikkien on hyvä joskus havahtua funtsimaan, että juoko riittävästi vettä. Yritän jatkossakin kiinnittää huomiota siihen, että tulisi juotua riittävästi."
Nainen, 27: "Jano tuntui kasvavan juodessa"
"En ole mitannut aiemmin päivittäin juomani veden määrää, mutta varmaan sellainen pari litraa menee työpäivien aikana ja treeninpäivinä. Haaste kuulosti aika helpolta, sillä olen tottunut lipittämään vettä. Koska en ollut tosiaan laskenut aiemmin juomani veden määrää, ajattelin, että on kiva kokeilla, millaisen olon kahden litran päivittäinen vesiannos saa aikaan.
Valtaosana päivistä sain juotua kaksi litraa tai vähän enemmän. Jano tuntui kasvavan juodessa. Työpäivien aikana ja treenatessa vettä kului enemmän kuin sohvalla vapaapäivinä löhötessä. Huomasin myös, että jos päivään kuului alkoholia tai menoja, veden juominen vähentyi.
Vessassa tuli käytyä useammin, molemmilla hädillä. Lisäksi veden juominen piristi. Niinä päivinä, jolloin veden juominen jäi vähäiseksi, olo oli tukkoinen ja väsynyt. Iho on ollut hyvässä kunnossa, kun vettä on juonut paljon: finnejä tai mustapäitä ei juuri ole ja iho tuntuu kimmoisammalta sekä terveemmän näköiseltä.
Vaikka Suomen hanavesi on erinomaista, olen kupla- ja makuvesien ystävä. Joinkin noin litran Soda Streamilla hiilihapotettua vettä päivässä. Monesti maustoin vettä limetillä tai sitruunalla. Kun soodaa meni joinain päivinä toista litraa, alkoi päätä särkeä. Sitrushedelmillä maustetun veden jatkuva lipittäminen aiheutti lievää vatsan kivistystä.
Kahteen litraan oli yllättävän helppo päästä, kun piti kotona vieressä puolen litran tuoppia koko ajan vedellä täytettynä. Kävin haasteen aikana pariin otteeseen mökillä. Kolmen tunnin bussimatkan aikana ei tehnyt hirveästi mieli vetää litratolkulla vettä, sillä bussin vessa on yksi karmivimpia paikkoja. Mökillä rutiinit ovat erilaiset ja veden juominen jäi tavallista vähäisemmäksi, vaikka hanaveden laatu oli priimaa.
Haasteessa ainakin sisäistin sen, että riittävä vedenjuonti auttaa ummetukseen. Jatkossa pitää muistaa ottaa vettä grilliruoan seurana, jolloin olokin olisi varmaan vähemmän tukkoinen.
Ehdottomasti suosittelen juomaan enemmän vettä. Se auttaa pysymään virkeänä ja pitää kehon toiminnassa. Kirkas iho on pelkkää plussaa. Aion jatkossakin tähdätä siihen, että joisin pari litraa vettä päivässä.
Nainen, 22: "Haaste opetti sen, kuinka paljon juon"
"Juon normaalistikin paljon vettä, noin 2–3 litraa päivässä. En ole aiemmin pitänyt mitään kirjaa vedenjuonnistani, joten halusin tietää, paljonko sitä todellisuudessa tulee päivän mittaan juotua.
Haasteen ajan join päivittäin 2–3 litraa. Normipäivänä vesimäärä oli noin 2–2,5 litraa, treenipäivinä saattoi olla lähemmäs kolme litraa. En oikeastaan huomannut haasteesta vaikutuksia, koska join vettä normaaliin tapaan, kirjasin määrän vain päivittäin ylös. Ehkä se yllätti, kuinka automaattisesti tuo kaksi litraa tulee päivittäin täyteen, vaikkei asiaa erityisemmin ajattele.
Haaste opetti sen, kuinka paljon juon vettä! En aiemmin tiennyt, kuinka paljon sitä menee. Suosittelisinkin haastetta etenkin henkilöille, jotka juovat päivittäin vettä vain vähän."
Nainen, 31: "Nyt janottaa herkemmin"
"Juon normaali litrasta kolmeen litraan vettä päivässä. Yleensä juon vettä; en juo maitoa, mehuja ja harvoin sokerisia limonadeja. Joskus juon viiniä tai olutta, mutta en janoon (paitsi kesällä terassilla). Lisäksi juon pari kupillista kahvia ja silloin tällöin teetä. Aina en juo tarpeeksi vettä, joten päätin tällaisella intensiivisellä jaksolla keskittyä veden juontiin.
Yleensä sain juotua kaksi litraa vettä ilman vaikeuksia. Sellaisina päivinä, kun en juonut kahta litraa, tunsin oloni tunkkaiseksi ja väsyneemmäksi.
Haasteen alussa varsinkin yölliset vessareissut yleistyivät. Erityisesti, jos päivällä olin unohtanut päiväsaikaan juoda tarpeeksi, niin kompensoin sen juomalla illalla vettä. Tästä yölliset vessaan heräämiset ehkä johtuivat. Elimistö luultavasti tottui viikkojen kuluessa kahteen litraan, ja nyt en enää joka yö herää vessaan.
Nyt janottaa herkemmin kuin ennen ja kiinnitän huomiota siihen, miltä kehossa tuntuu, jos en ole juonut päivän aikana tarpeeksi. Ihoni ei kuitenkaan tunnu mitenkään kimmoisammalta tai puhtaammalta verrattuna haasteen alkuun.
Suosittelisin haastetta kaikille, yllättävän moni ei juo päivän aikana tarpeeksi vettä. Vettä ei voi myöskään korvata millään muulla nesteellä, se on erinomainen janojuoma. Suomalainen raikas ja jääkylmä kraanavesi on maailman herkullisinta vettä!"
LUE MYÖS: Hulaamalla vyötärö kapeammaksi – pitääkö väite paikkansa? Näin kävi tavallisten naisten hulavannetestissä
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Osittainen lähde: Terveyskirjasto.fi, Laakarilehti.fi, Ruokavirasto.fi