Syysmyräkkä on aiheuttanut tänään harmia paitsi maalla myös meriliikenteessä. Esimerkiksi Helsingistä Tallinnaan matkalla ollut Viking XPRS -laiva joutui kääntymään takaisin kovan tuulen takia.
Laivalla matkaava MTV Uutisten toimittaja Tommi Forsman kertoo, että tänään lauantaina kello 10.30 Helsingistä lähtenyt Viking XPRS käännytettiin Tallinnassa pois, kun laiva oli jo kaupungin edustalla.
Laivan on nyt määrä saapua takaisin Helsinkiin kello 18.30.
– Tallinnan satamassa ei kuulemma ollut laituripaikkoja alukselle, eikä se toisaalta voinut jäädä myrskyn takia merelle odottamaan paikan avautumista, Forsman kertoo MTV Uutiset Livelle.
Tallinnan satama oli ilmeisesti täynnä risteilyaluksia, jotka eivät päässeet myrskyn takia lähtemään liikkeelle.
Lue myös: Harvinaisen voimakkaat tuulet rusikoivat Suomea – meteorologi varoittaa myrskytuhoista
Matkailijoille kuulutettiin aiemmin vain myöhästymisestä.
– Mutta tilanne on ilmeisesti sitten jossain vaiheessa vaihtunut.
Forsman kiittelee tiedotusta muutoin.
– Varustamolle siitä ihan täydet pisteet. Kuulutuksia on tullut jatkuvasti, ja meille tarjotaan myös ruokailu laivayhtiön puolesta.
Lue myös: Viking Line on perunut useita laivalähtöjään myrskyn vuoksi
Laiva keikkuu voimakkaasti
Ilmatieteen laitos varoittaa, että myrskytuulen synnyttämät aallot voivat olla tänään yli nelimetrisiä Ahvenanmerellä ja Suomenlahdella.
Forsmanin mukaan Viking XPRS -laiva keikkuu tuulessa melko voimakkaasti.
– Toki tuuli taitaa tulla nyt edestäpäin. Tilanne voisi olla huomattavasti pahempikin, jos olisi sivutuuli.
Laivan käännyttäminen sotkee monen matkasuunnitelmia, jos Helsingin päässä ei ole majoitusta. Forsmania tilanne ei hetkauta.
– Itse yritän mahdollisesti saada paikan (Tallinnaan) illalla lähtevältä Tallinkin laivalta, mutta en ole aivan varma.
Lue myös: Myrsky katkonut sähköt tuhansilta – pelastuslaitoksilla kädet täynnä tuhoja
Laivavarustamot peruneet lähtöjä
Laivavarustamot ovat peruneet tänään myös risteilymatkoja tai tehneet reittimuutoksia rajuilman vuoksi.
Viking Line on perunut Viking Gloryn ja Viking Gracen lähdöt Maarianhaminasta Turkuun ja Tukholmaan. Molempien laivojen olisi pitänyt lähteä iltapäivällä kello 14.25. Laivat kulkevat siis Turun ja Tukholman välillä, mutta eivät pysähdy Maarianhaminassa.
Viking XPRS:n Helsinki–Tallinna-reitiltä on peruttu lähdöt huomiseen asti sekä Helsingistä että Tallinnasta.
Aiemmin kerrottiin Viking Gabriellan peruneen lauantaiaamun lähtönsä Maarianhaminasta Tukholmaan.
Vastaavasti Turusta lähtenyt Tallink Siljan Baltic Princess jättää päivällä pysähtymättä Maarianhaminaan.
Eckerö Line on puolestaan ankaran sään vuoksi perunut tänään MS Finlandian lähdöt Tallinnasta Helsinkiin kello 12 ja Helsingistä Tallinnaan kello 15.15.
Uutista korjattu 9.10 kello 11.04: Uutisessa kerrottiin aiemmin, että Viking Line jakaa saman laituripaikan Eckerö Linen kanssa. Todellisuudessa laivat eivät jaa samaa laituripaikkaa.