Viliseekö lapsen puheessa v-sanoja? Kitke kiroilu kärsivällisyydellä

Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, psykologi Suvi Laru sanoo, että nykypäivän kielenkäyttö, myös sosiaalisen median vihapuhe, heijastuu väistämättä myös lapsiin. Hän muistuttaa, että kiroilussakin on kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja siitä, miten toisille ihmisille on sopivaa puhua.

– On äärettömän tärkeää kertoa lapselle pienestä pitäen, että toisia pitää kunnioittaa puheessa. Esimerkiksi kiroilu on rumaa ja halventavaa puhetta.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki painottaa kielenkäytön opettelua muutenkin kuin rumien sanojen osalta. Sanoja ei tarvitse luokitella kirosanoiksi ja ei-kirosanoiksi, vaan olennaista on se, mitä niillä halutaan sanoa.

– Jos pieni lapsi vaikka homottelee, on tärkeää puuttua siihen ja sanoa, ettei homo-sanalla tarkoiteta mitään kielteistä, Pajamäki selittää.

”Käytetään kuin välimerkkiä”

Myös tilanteella on väliä: viljeleekö lapsi kirosanoja puheessaan jatkuvasti, lipsahtavatko ne vain vaikkapa lautasen pudotessa lattialle vai ovatko rumat sanat osa aggressiivista tunteenilmaisua. Jos kyse on hallitsemattomasta raivokohtauksesta, suurin ongelma ei ole se, että lapsen suusta pääsi ruma sana.

Erityisluokanopettaja Terttu Juntti Nurmijärven Kivenpuiston koulusta huomauttaa, että kirosanan määrittelykään ei ole yksiselitteinen.

– V-sanahan on nuorisolle nykyään pelkkä välimerkki, jolla ei välttämättä pureta aggressiota. On eri asia kiroilla uhkaavasti tai vaikkapa silloin, kun itseä on sattunut, Juntti sanoo.

Varsinkin erityisopetuksessa kiroilu voi olla Juntin mukaan myös edistysaskel.

– Lapsi ei enää lyö tai potkaise, vaan ilmaisee itsensä sanallisesti, hän toteaa.

Huonoin keino päästä eroon kiroilusta on pelkkä kielto vailla selityksiä.

– Ylälauteilta komennettu 'ei' ei johda mihinkään. Täytyy olla yhteinen ymmärrys. 

***