Sebastien Ogier on tuorein rallin MM-sarjan kuljettaja, joka on siirtohuhujen kohteena.
Saksalainen Motorsport Aktuell laski keskiviikkona liikkeelle huhun tai ainakin spekulaation, jonka mukaan Hyundai olisi pestaamassa ensi kaudeksi riveihinsä Toyotalla valikoituja MM-ralleja ajavan, kahdeksankertaisen maailmanmestarin Sebastien Ogierin.
Hyundailla on julkaistu sopimus ensi kaudesta ainoastaan Thierry Neuvillen kanssa. Esapekka Lapin osalta neuvottelut ovat käynnissä ja managerilegenda Timo Jouhki on todennut, että Teemu Suninen ajaa ensi kaudella korealaismerkin lukuun ainakin seitsemän rallia.
LISÄÄ: Teemu Sunisesta paljastui upea sopimustieto – suomalaiselta aiheeseen viileä reaktio
VIDEO: Teemu Suninen: "Shakedown osoitti, että pystyn ajamaan kärkiaikoja"
4:59
VIDEO: Thierry Neuville esiintyi väkevästi Virossa – Suomessa edessä riskien kanssa tasapainottelua
1:40
Mutta kuinka tähän kuvioon istuu maestro Ogier? Hyundai saattaa ajattaa ensi kaudella neljää autoa, mutta Ogier ja tallin ykköskuski Neuville eivät tiettävästi ole ihan ylimpiä ystävyksiä.
– Huhuja ja spekulaatioita on aina paljon, se on varma. Hän on ollut kontaktissa joihinkin tiimimme jäseniin, meillä on uusia ihmisiä tiimissä. Joidenkin heidän kanssaan yhteys on ollut pitkään olemassa, Neuville luonnehti tilannetta torstaiaamun testierikoiskokeen jälkeen.
Neuville vakuutti, että ranskalaismaestrolle on sijaa Hyundain pilttuussa myös hänen puolestaan, mikäli sellainen tilanne tulee.
– Tämä ei ole minulle mikään ongelma. Minulla on ollut vuosien varrella useita tallikavereita, enkä ole koskaan pelännyt ketään. Suurimman osan kanssa yhteistyö on sujunut hyvin, en ole siitä huolissani, hän totesi.
– Tallissamme ei ole montaa paikkaa jaossa, joten Ogierin tulo voisi olla jonkun nykyisen kuljettajamme kannalta sääli, Neuville lisäsi.
Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul asetteli sanansa kieli keskellä suuta. Hyundai-spekulaatioissa kun on pitkin kesää pyörinyt myös Kalle Rovanperän nimi.
– Olemme kiinnostuneita kaikista hyvistä kuljettajista niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä, Abiteboul vihjaisi.
OSALLISTU! Oletko paikalla Jyväskylän MM-rallissa ja sait kuvattua jotain mielenkiintoista? Lähetä uutiskuva tai video osoitteessa www.mtvuutiset.fi/lukijankuvat TAI WhatsAppissa suoraan numeroon 0405785504. Parhaat otokset julkaistaan MTV Uutisten verkkosivuilla ja C Moren rallilähetyksissä.
KATSO: Ottaako Kalle Rovanperä vihdoin kotivoiton? Tässä Suomen MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
VIDEO: Kalle Rovanperällä siivet lentelivät jo shakedownilla: "Promoottorille terveisiä"
1:59
VIDEO: Esapekka Lappi suorana: "Ei riitä!"
1:51
VIDEO: Ott Tänak kohtasi heti ongelmia – "Ne on saatu kuntoon"
2:51
VIDEO: Jari-Matti Latvalalla heti ohjelmaa: "Meinasin pyörähtää!"
1:53
VIDEO: Elfyn Evans: Muutimme vähän säätöjä, toivottavasti sade auttaa perjantaina
1:43
VIDEO: Hyundai-pomo Cyril Abiteboul ensi kertaa Suomessa – talli kolmella autolla palkintopallitaistoon
4:26
VIDEO: Emil Lindholm opettelee yhä uuden WRC2-auton saloja – "Sen on tunnuttava omalta"
5:43
VIDEO: Sami Pajarilla iso oppivuosi WRC2-luokassa – "Yksittäisiä pohja-aikoja on jo tippunut, tasaisuus tulee kokemuksen kautta"
3:39
VIDEO: M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener: Viro oli pettymys kaikille, toivottavasti pystymme taistelemaan palkintokorokepaikoista
3:19