Viro tehostaa itärajansa valvontaa

Viro on sanonut epäilevänsä, että osa tavaroista, joiden on ilmoitettu kulkevan Venäjän läpi, on saattanut jäädä Venäjälle.

Viro tehostaa rajavalvontaansa Venäjän vastaisella rajalla. Tarkoituksena on estää EU:n asettamien pakotteiden kiertämistä. Muutos astuu voimaan ensi viikon torstaina.

– Kun otamme käyttöön tavaroiden täyden valvonnan, voimme vaikeuttaa Venäjän pakotteiden kiertämistä ja sen sotakoneiston täydentämistä, sanoi Viron pääministeri Kristen Michal Viron yleisradion ERR:n mukaan.

EU on asettanut Venäjälle voimakkaita talouspakotteita, jotta Venäjän mahdollisuudet rahoittaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa heikkenisivät. Ongelmana on ollut pakotteiden kiertäminen.

Viro on sanonut epäilevänsä, että osa tavaroista, joiden on ilmoitettu kulkevan Venäjän läpi, on saattanut jäädä Venäjälle. Näiden tavaroiden joukossa on ollut muun muassa sotatarvikkeita ja kaksikäyttötuotteita.

– Määränpääksi on ilmoitettu kolmas maa, mutta emme usko sitä. Käytännössä on nähty, että nämä tavarat eivät päädy kohteeseen, sanoi Viron valtiovarainministeri Jürgen Ligi.

ERR:n mukaan rajatarkastukset on aiemmin tehty riskiarvion perusteella. Jatkossa jokainen rajan jalkaisin ylittävä tarkastetaan. 

Jos raja ylitetään autolla, ajoneuvo ja sen sisällä olevat tavarat tarkastetaan. 

Bussilla matkustavien on noustava ajoneuvosta ja kuljettava matkatavaroineen jalkaisin tullitarkastuksen läpi.

Muutoksen uskotaan pidentävän rajan ylittämiseen kuluvaa aikaa ja vähentävän Venäjälle menevien määriä.

Lue myös:

    Uusimmat