Voiko huoltoasemalta ostaa oikeasti hyvät aurinkolasit? Näissä asioissa halpa hinta voi näkyä – ja tästä tiedät, ettei UV-suojaa ole

1:51img
Tältä näyttää kevään 2022 aurinkolasimuoti.
Julkaistu 01.05.2022 12:58
Toimittajan kuva

Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Auringon ultravioletti- eli UV-säteily voi aiheuttaa akuutisti lumisokeuden eli akuutin tulehdustilan, ja pitkän aikavälin altistus voi muun muassa nopeuttaa kaihin muodostumista.

Lapsuus ja nuoruus on aikaa, jolloin silmät kannattaisi suojata erityisen hyvin. Silmäkirurgi Sirpa Loukovaara HUSin silmäklinikalta kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, että noin puolet UV-säteille altistumisesta saadaan alle 20-vuotiaina. Syynä tähän on muun muassa se, että lapset ovat aurinkoisina päivinä enemmän ulkona auringossa, kun aikuiset pysyttelevät varjossa tai sisällä.

– Pitkällä aikavälillä nimenomaan UV-A -säteily menee syvälle kudoksiin. Hyvin pitkällä aikavälillä UV-A -säteilyn tiedetään aiheuttavan silmäluomen alueelle ja sidekalvoille syöpäkasvaimia. UV-A -säteily voi myös edesauttaa ikärappeumamuutosten yleistymistä, Loukovaara sanoo.

Lumisokeudessa UV-säteily vahingoittaa silmän sarveiskalvoa ja aiheuttaa tulehduksen. Lumisokeus voi aiheuttaa voimakasta kipua, joka paranee yleensä kotihoidossa.

Lue myös: Silmäsairaus voi iskeä salakavalasti – optikko kertoo, kuinka usein näkö tulisi tutkituttaa

Tästä tiedät, ettei aurinkolaseissa ole UV-suojaa – tarkasta CE-merkintä

Moni pikkulapsi saattaa repiä aurinkolasit pois päästä, mutta onneksi aurinkolasit eivät ole ainoa keino suojata lapsen silmiä.

– Aurinkolaseja tärkeämpää on käyttää lapsella UV-suojavaatteita, leveälierisiä hattuja ja opettaa lapset leikkimään varjon puolella. Toki jos lapsi tykkää pitää aurinkolaseja, niin mikään ei estä käyttämästä kunnon laseja.

Loukovaaran mukaan Euroopassa aurinkolaseissa on CE-merkintä, joka kertoo UV-suojauksesta. CE-merkinnässä skaala on usein skaalaa 0–4.

– Merkintä kertoo värin tummuudesta. Jos numero on 3 tai 4, on tummuus hyvä. Nolla tarkoittaa, että UV-suojaa ei ole. 0-merkityt lasit sopivat tyylikkään ihmisen muotiasusteeksi pilvisellä säällä tai sisätiloissa.

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös: Etsinnässä ultimaattiset autoilijan aurinkolasit? Jopa linssien väriä kannattaa miettiä: "Näkee useimmiten ongelmitta myös parkkihallissa"

Lomakohteissa myydään laseja moneen lähtöön

Monessa lomakohteessa kaupataan aurinkolaseja uimarannoilla. Loukovaaran mukaan niiden hyödyistä silmille ei voida olla aina varmoja.

– Jos laseissa ei ole merkintöjä, on täysin arvauksen varassa, millaista laatua ne ovat. Jos lasit ostaa Euroopan ulkopuolisesta lomakohteesta, voi siellä olla tarjolla mitä vain. Afrikkalaisissa yhteiskunnissa jopa kolmasosa aurinkolaseista saattaa olla silmille täysin hyödyttämiä, Loukovaara sanoo.

Australiassa aurinkolasit ovat puolestaan usein hyviä.

– Australiassa ja Uudessa-Seelannissa aurinkolasien laatustandardi on eurooppalaista parempi. Eteläisellä pallonpuoliskolla otsonikato tekee UV-säteilystä ihmiselle haitallisempaa pohjoiseen pallonpuoliskoon verrattuna.

Huoltoasemaltakin voi löytää toimivat aurinkolasit

Kotimaassa halpa hinta puolestaan ei automaattisesti tarkoita sitä, että lasit eivät suojaisi silmiä.

– Esimerkiksi huoltoasemalta voi löytää ihan toimivia laseja, jos niissä on oikeasti UV-suojaus. Se, että lasit ovat halvat, ei välttämättä tarkoita sitä, että ne olisivat huonot. Halpa hinta voi kuitenkin näkyä linssien heikkona kestävyytenä ja huonona optiikkana, esimerkiksi kuva voi vääristyä.

Suomessa Tukes tekee pistokokeita aurinkolasimyymälöihin.

Lue myös: Kolme yleistä silmäsairautta yhteydessä dementiaan – suurin riski tällaisilla ihmisillä

Katso silmäkirurgi Sirpa Loukovaaran koko haastattelu:

4:42img

Tuoreimmat aiheesta

Aurinkolasit