Voiko päiväyksen ylittäneen särkylääkkeen ottaa? Proviisori vastaa

Kuten elintarvikkeisiin, myös lääkepakkauksiin on merkitty viimeinen käyttöpäivä. Moni käyttää hajuaistiaan arvioidakseen, voiko päiväyksen yrittäneen jogurtin vielä syödä ja lopulta vie evään ääntä kohti. Mutta voiko lääkettä käyttää, jos pakkaukseen merkitty viimeinen käyttöaika on jo ylitetty?

Ruoka on usein syömäkelpoista, vaikka parasta ennen -päiväys olisi lähellä tai jopa umpeutunut. Lääkkeiden kanssa samaan ajattelutapaan ei kuitenkaan kannata haksahtaa.

Valmistaja vastaa lääkkeen tehosta ja turvallisuudesta lääkkeen vanhenemispäivään asti. Lääkkeen vanhentuessa sen teho ja laatu heikkenevät eikä vanhentunutta lääkettä pidä käyttää, kertoo proviisori ja apteekinhoitaja Johanna Manninen Yliopiston Apteekista.

Manninen kertoo, että tyypillisesti lääkkeen teho heikkenee vanhenemisen seurauksena, mikä ei kuulosta maallikolle kovin vaaralliselta.

On kuitenkin myös mahdollista, että lääkkeessä syntyy haitallisia hajoamistuotteita, kun lääkkeen viimeinen käyttöpäivä on mennyt.

Jos lääkkeestä pääsee haihtumaan kosteutta, voi lääkeaineen pitoisuus valmisteessa kasvaa, mikä lisää lääkkeen tehoa.

Miten lääkepakkauksen päiväysmerkintöjä tulkitaan?

Lääkepakkauksissa käytetään pääasiassa kahta vanhenemismerkintää Käyt. viim. tai Exp., kertoo Manninen.

Molemmat tarkoittavat, että lääkettä voi käyttää vielä merkityn kuukauden loppuun. 

– Esimerkiksi Exp. 07/2024 tarkoittaa, että valmistetta voi käyttää heinäkuun 2024 loppuun saakka.

Lue myös:

    Uusimmat