Voiko Pfizerin kehittämä koronalääke muuttaa pandemian suuntaa? Tällaiset sen todelliset hyödyt ovat

4:39img
Pfizer on kehittänyt omien sanojensa mukaan "game-changer" koronalääkkeen, mutta voisiko se oikeasti muuttaa pandemian suuntaa?
Julkaistu 20.01.2022 06:28

Noora Knapp

noora.knapp@mtv.fi

Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Vaikka tutkimustulokset Pfizerin koronalääkkeestä ovat lupaavia, pandemiasta päästään eroon asiantuntijan mukaan eri tekijöiden yhteistyöllä.

Yhdysvaltalaisen lääkeyhtiö Pfizerin johtaja arvioi alkuviikosta, että kovia rajoituksia ei nykyisen tautiaallon jälkeen enää tarvittaisi rokotteiden ja uusien lääkkeiden ansiosta. 

Yhtiö on kehittänyt uuden pillerinä otettavan koronalääke Paxlovidin. Se on toinen suun kautta otettavista koronalääkkeistä, jonka Euroopan lääkevirasto EMA on hyväksynyt hätäkäyttöön Euroopassa. Varsinaista myyntilupaa lääkkeellä ei kuitenkaan vielä ole.

Yhtiön johtajan Albert Bourlan mukaan pilleri voisi tulevaisuudessa torjua koronatartunnan vakavaa muotoa. Myyntipuheen mukaan lääke ehkäisee vakavan tautimuodon kehittymistä, jos se otetaan nopeasti tartunnan saamisen jälkeen. 

Myyntiluvan käsittelyajasta riippuen lääkettä voisi olla Suomessakin saatavilla jo lähikuukausien aikana.

Asiantuntija muistuttaa kuitenkin, että tutkimuksia lääkkeen tehosta tarvitaan lisää, vaikka tulokset ovat lupaavia. Ensimmäinen tutkimus teetettiin keski-ikäisillä, noin 45-vuotiailla henkilöillä, joilta löytyi vähän riskistekijöitä.

– Sitä ei siis ole tehty sillä ryhmällä, joka näitä lääkkeitä ehkä eniten tarvitsisi, eli vanhuksilla ja monisairailla, SOLIDARITY-tutkimuksen kansallinen päätutkija Kari Tikkinen kommentoi Viiden jälkeen -ohjelmassa keskiviikkona.

Lue myös: Lääkeyhtiö Pfizerin johtaja: Elämä palautuu normaaliksi jo keväällä, uusi lääke mullistaa tilanteen

Lääke vaatii saumattoman prosessin

Sen lisäksi, että lääkkeen tehosta ei vielä todellisuudessa osata sanoa täysin varmaksi, voi ongelmaksi muodostua myös lääkkeiden kallis ja hankala valmistustapa sekä haasteet lääkkeestä hyötyvien potilaiden seulonnassa. 

– Hoito pitää aloittaa varhain. Se tarkoittaa sitä, että altistumisen ja oireiden jälkeen pitää saada testi ja testitulos, ja jonkun pitää lääke potilaalle toimittaa. En tiedä kuka Suomessa tämän prosessin hoitaa, se pitäisi nyt luoda.

Myös Husin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi muistuttaa pandemialääkkeen erityispiirteistä.

– Pandemialääke täytyy ajoissa saada annettua oikeille potilaille. On paljon asioita, joiden täytyy mennä kohdalleen.

Kun asiat loksahtavat kohdilleen, hyödyt voivat Mäkijärven mukaan olla joidenkin potilaiden kohdalla merkittäviä.

– Siitä voi olla apua ainakin joillekin potilaille estämällä vakavan sairastumisen, sairaalaan tai teho-osastolle joutumisen tai jopa menehtymisen.

Asiantuntijan mukaan pandemian tukahduttamiseen tarvitaan useita eri keinoja, eikä toivoa voida jättää yhden pillerin varaan.

– Me tarvitaan rokotuksia, valitettavasti vielä rajoitustoimia, ja maskin käyttöä. Nämä lääkkeet tulevat siihen päälle. Tämä on monen tekijän summa, mutta kyllä tästä vielä eroon päästään, Tikkinen summaa. 

Lue myös: THL:n Tervahauta: Nykyrajoituksia syytä jatkaa, muttei kiristää entisestään

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus