Volkkarin käräyttänyt virasto lirissä – Trump leikkaamassa rahoituksesta 99 prosenttia

trump_vw
imago/Sven Simon/All Over Press
Julkaistu 06.04.2017 16:04

MTV LIFESTYLE – REUTERS

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:n saamaa rahoitusta ollaan leikkaamassa rajusti. Taustalla on presidentti Trumpin pyrkimys saada autovalmistajat maksamaan enemmän omien ajoneuvojensa testauttamisesta.

Donald Trumpin hallinto on ilmoittanut, että EPA:n valtiolta saamaa rahoitusta autojen testaamiseen saatetaan leikataan jopa 99 prosentilla eli noin 48 miljoonalla dollarilla. Samalla EPA:n koko budjetti tiukentuisi 31 prosentilla ja yli 50 käynnissä olevaa ohjelmaa suljettaisiin.

EPA on muun muassa vastannut Yhdysvalloissa myytävien autojen päästötesteistä. On arvioitu, että EPA:n 304 työntekijästä jopa 168 saisi lähteä, mikäli Trumpin hallinto toteuttaa suunnitelmansa.

– Käytännössä se tarkoittaisi testilaboratorion sulkemista, EPA:n liikenne- ja ilmanlaatuosaston entinen johtaja Margo Oge kertoi Reutersille.

EPA oli taho, joka ensimmäisenä pääsi jyvälle Volkswagenin päästöhuijauksesta vuonna 2015. Virasto käytännössä pakotti valmistajan myöntämään syyllistyneensä laittomuuksiin.

EPA:n John Konkus ei kommentoinut, miten leikkaukset vaikuttaisivat ajoneuvojen testaamiseen. Hän tyytyi toteamaan, että veronmaksajien palveleminen ja ympäristön suojeleminen tulevat jatkumaan.

Autovalmistajat puolestaan ovat huolissaan, että EPA:n resurssien raju leikkaaminen hidastaisi uusien autojen sertifiointiprosesseja ja sen myötä myös niiden saamista markkinoille.

Trump haluaisi, että valmistajat maksaisivat autojensa testaamisesta enemmän kuin mitä ne tällä hetkellä tekevät.

***

0:18img

Tuoreimmat aiheesta

Päästöt