VR aloitti liikenteen uusilla sähkövetureilla – ensimmäinen juna ajoi Tampereelta Vuosaaren satamaan

VR:n Vectron SR3-sähköveturi
Lehtikuva
Julkaistu 31.05.2017 17:18

MTV UUTISET

VR on aloittanut kaupallisen liikenteen kahdeksalla uudella Vectron Sr3 -sähköveturilla.

Ensimmäinen tavaraliikenteen juna ajettiin tänään Tampereen ja Vuosaaren sataman välillä. Veturit soveltuvat sekä nopeaan matkustajaliikenteeseen että raskaaseen tavaraliikenteeseen.

VR Groupin ja Siemensin Vectron-sähköveturi esittelytilaisuudessa Helsingissä 7. huhtikuuta 2015.

Mikko Tikkanen VR Groupista VR Groupin ja Siemensin Vectron-sähköveturin esittelytilaisuudessa Helsingissä 7. huhtikuuta 2015. 

Vetureita on testattu viime vuoden tammikuusta lähtien. Vetureilla on nyt käyttöönottolupa, ja niillä ajetaan seuraava vuosi mahdollisimman monipuolisesti sekä tavara- että henkilöliikennettä. Vetureihin voidaan tehdä vielä täydennyksiä ennen kuin niiden sarjavalmistus alkaa ensi kesänä.

Veturissa on myös kaksi dieselmoottoria, joiden avulla veturi pystyy vetämään vaunuja lyhyitä matkoja sähköistämättömillä sivuraiteilla ja ratapihoilla.

Koko 80 veturin kalustoerä toimitetaan vuoteen 2026 mennessä. Veturit valmistaa Siemens.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa