VR uusii vetureitaan 100 miljoonalla eurolla – nykyinen kalusto tiensä päässä

Diesel
Dieselvetureita käytetään sähköistämättömillä rataosuuksilla. Lehtikuva
Julkaistu 16.03.2017 15:24

MTV UUTISET-STT

VR hankkii uusia dieselvetureita tai korjaa nykyisiä yli 100 miljoonalla eurolla. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että nykyinen kalusto on teknisesti elinkaarensa päässä.  

Dieselvetureita käytetään etenkin ratapihoilla, tavarakuljetusten kuormaus- ja purkupaikoilla sekä tavaraliikenteessä sähköistämättömillä rataosuuksilla. Matkustajaliikenteessä niitä on vähän.  

VR avaa hankintaa koskevan kilpailutuksen keväällä, ja päätökset pyritään tekemään kesään 2018 mennessä. Uusien vetureiden määrä tarkentuu kilpailutukseen mennessä, mutta kyse on useista kymmenistä vetureista.  

VR Groupin liikennejohtajan Petri Aunon mukaan investointi uusiin vetureihin näyttää kannattavammalta vaihtoehdolta kuin vanhojen peruskorjaus. Korjaamisvaihtoehto pidetään kuitenkin mukana pohdiskeluissa ennen kuin lopullinen päätös tehdään.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa