VTV kiistää osan erityistilintarkastuksen havainnoista Yli-Viikarin matkalaskuista – aikoo "kiinnittää huomiota" matkasuunnitelmiin

1:06img
KRP epäilee Tytti Yli-Viikarin käyttäneen lentopisteitä tuhansien eurojen arvosta henkilökohtaisiin tarkoituksiin
Julkaistu 06.05.2021 16:55

MTV UUTISET – STT

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kiistää osan epäkohdista, joita nousi esiin erityistilintarkastuksessa sen hankintoihin ja johdon edustus- ja matkustuskuluihin.

Tilintarkastusyhteisö BDO luovutti raporttinsa eduskunnan tilintarkastajille viime viikolla. Torstaina VTV antoi siitä lausunnon eduskunnan tarkastusvaliokunnalle.

Raportissa nostettiin esille muun muassa sittemmin virasta pidätetyn VTV:n pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin matkasuunnitelmien ja -laskujen puutteet. Raportin mukaan niistä puuttui esimerkiksi kuitteja, ja niitä oli laadittu ja hyväksytetty matkustusohjeen vastaisesti yli kaksi kuukautta matkan jälkeen.

Lausunnossaan VTV sanoo, että pääjohtajan matkasuunnitelmien laatuun tullaan kiinnittämään huomiota. VTV:n mukaan kaikki tarkastuksen kohteena olleet matkalaskut oli kuitenkin lähetetty hyväksyttäväksi viimeistään kahden kuukauden kuluttua matkasta.

Yhdessä, vuoden jälkeen hyväksytyssä matkalaskussa oli kyse koronaepidemian vuoksi peruuntuneen lennon hyvityksen käsittelystä, VTV sanoi.

Lisäksi Yli-Viikari oli raportin mukaan tehnyt kolmen tunnin menopaluulennon business-luokassa, vaikka matkustusohjeen mukaan lyhyillä lennoilla pääsääntönä on economy-luokan lippu.

VTV:n mukaan kyseisessä tapauksessa koko matkakokonaisuus oli kirjattu business-luokan lentona, koska lyhyt lento liittyi mannertenväliseen lentoon.

VTV lupaa tarkentaa hankintaohjeistusta

Raportissa BDO nosti myös esille, että Yli-Viikarin virka-auton pesut eivät täsmänneet ajopäiväkirjaan.

VTV:n mukaan virka-auto pesetetään viraston parkkihallin yhteydessä olevassa autopesupisteessä, eikä siirtymisestä tehdä merkintää ajopäiväkirjaan.

– Auton pesettämisestä huolehtivat virastomestarit, eikä pesuja ei ole maksettu pääjohtajan maksuaikakortilla, kuten tarkastusraportista voi ymmärtää, VTV sanoo lausunnossaan.

Raportin mukaan VTV:n kortilla oli myös hankittu runsaan 100 euron arvoinen esine, joka puuttui merkki- ja sidosryhmälahjojen seurantaluettelosta. VTV sanoo, että esine on kuitenkin asianmukaisesti varastossa.

BDO:n mukaan VTV oli myös tehnyt yli sadantuhannen euron hankintoja ilman kilpailutusta.

Hankintojen kilpailuttamatta jättämistä perusteltiin esimerkiksi sillä, että vastaavalle hankinnalle ei ollut muita toimittajia. Raportin mukaan VTV ei kuitenkaan ollut toimittanut varmentavaa dokumentaatiota siitä, että muita vaihtoehtoja olisi tarkasteltu tai laskettu kustannuksia toisen toimittajan järjestelmästä.

Lausunnossaan VTV sanoo, että virasto ottaa huomioon raportin havainnot ja esimerkiksi hankintaohjeistusta tarkennetaan ja hankintojen koordinaatiota keskitetään.

Mietintö määrä saada valmiiksi tässä kuussa

Tarkastusvaliokunta käynnisti helmikuussa selvityksen muun muassa sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa sekä hyvän hallinnon periaatteita koskevien säännösten noudattamisesta VTV:n taloudenhoidossa.

Valiokunnan mietintö pyritään saamaan valmiiksi toukokuun aikana.

Myös keskusrikospoliisi tutkii kahta asiakokonaisuutta, joista toinen liittyy viraston työntekijän kanssa tehtyyn sopimukseen ja toinen Finnair-lentopisteisiin.

Yli-Viikaria epäillään päättämissopimuksen osalta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja Finnair-pisteiden osalta maksuvälinepetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Lue myös: IS: Valtiontalouden tarkastusvirastolle Yli-Viikarin johdolla lähes 76  000 euron kulut yhteistyöstä Bhutanin ja Kuwaitin kanssa

"Ei pidä paikkaansa": Tytti Yli-Viikari kiistää tilintarkastajien väitteet epäselvyyksistä – näin hän kommentoi virka-auton pesua ja business-luokan lentoja

Tuoreimmat aiheesta

Tytti Yli-Viikari