Suomalaiset ovat hankkineet lääkkeitä Virosta sähköisellä reseptillä vain 3 664 kertaa heinäkuun loppuun mennessä, kertoo Tiia Lundqvist Kelan viestinnästä.
Hänen mukaansa kuukausittain luku on ollut runsaat 500 paitsi heinäkuussa, jolloin reseptien määrä pomppasi 860:een. Määrä on mitätön verrattuna kaikkiin Suomessa kirjoitettuihin resepteihin.
– Lääkemääräyksiä kirjoitettiin (heinäkuussa) pyöreästi kaksi miljoonaa, Lundqvist vertaa.
Hänen mukaansa Virossa on paljon apteekkeja, joilla on valmius ottaa vastaan suomalaisia sähköisiä reseptejä. Niitä on myös muissa kaupungeissa kuin Tallinnassa.
Suomessa kirjoitetun sähköisen reseptin käyttö virolaisissa apteekeissa avautui tammikuussa. Reseptilääkkeiden osto ulkomailta edellyttää suostumuksen antamista Omakanta-palvelussa.
Keskushermostoon vaikuttavia tai huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä ei voi ostaa ulkomaisista apteekeista.
Ei toimi vielä Virosta Suomeen päin
Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen ei pidä reseptien määrää yllättävän pienenä vaan pikemminkin toisin päin. Hän muistuttaa, että kyse on EU:n laajuisesta hankkeesta, joka on vasta käynnistysvaiheessa. Suomi ja Viro ovat ensimmäiset maat, joissa hanke on edennyt käytäntöön.
– Varsinaiset hyödyt tulevat vasta sitten, kun kaikki maat ovat mukana. Nämä ovat tämän järjestelmän ensiaskeleita, Virtanen sanoo.
Suomen ja Viron yhteistyö on toistaiseksi yksipuolista. Virolaisten sähköisten reseptien kelpaaminen vastavuoroisesti suomalaisissa apteekeissa on vasta valmisteilla.
– Alkuperäinen ajatus on, että se toteutuisi tämän vuoden loppuun mennessä. Varmaksi ei voi sanoa ennen kuin se on toteutunut, Tiia Lundqvist sanoo.
Hyötyjä odotetaan suosituista matkailumaista
Suomen ja Viron lisäksi kolmantena maana sähköisiä reseptejä koskevaan järjestelmään on liittynyt Kroatia. Lundqvistin mukaan lääkkeitä ei kuitenkaan ole vielä toimitettu Kroatiassa asiakkaille suomalaisella reseptillä.
Kroatia kuuluu suomalaisten suosimiin lomakohteisiin. Virtanen arvioikin, että laajimmat hyödyt järjestelmästä saadaan, kun siihen ovat liittyneet suuret matkailumaat, kuten Espanja ja Kreikka.
EU:n laajuisen sähköisen reseptin käyttöönoton on kaavailtu tapahtuvan muutamassa vuodessa. Järjestelmä on kuitenkin sellainen, että jokainen maa tulee mukaan sitten, kun on saanut asiansa kuntoon liittymistä varten.
– Ei ole olemassa tarkkaa aikataulutusta, milloin kukakin tulee mukaan. Sanotaan, että parin vuoden kuluessa, Virtanen arvioi.
Hintaeroissa ei suuria eroja
EU:ssa on jo olemassa yleisesti hyväksytty eurooppalainen paperiresepti. Virtanen pitää sähköisen reseptin tuomaa muutosta teknisenä.
Lääkkeiden hinnat eivät ole sanottavasti yhtenäistyneet EU:ssa eurooppalaisen paperireseptin myötä. Virossa lääkkeiden hinnat ovat apteekkien nettisivujen mukaan yleisesti ottaen halvempia kuin Suomessa, mutta ero ei ole valtavan suuri, paitsi ehkä joissakin yksittäisissä lääkkeissä.
– Lääkkeitä ei kannata varta vasten lähteä Virosta hakemaan, Virtanen sanoo.
Hän painottaa, ettei sähköisten reseptien käyttöönotossa ole ajateltu hintakysymyksiä vaan matkailijoiden ja töissä olevien palvelemista.