Erittäin harvoin keikkaileva Kerkko Koskinen Kollektiivi perui esiintymisensä Emma Gaalassa.
Huomenta Suomen vieraana käynyt yhtyeessä laulava Vuokko Hovatta pahoittelee sitä, että odotettu esiintyminen jouduttiin perumaan aikataulusyistä.
– Yritimme eiliseen saakka sumplia aikatauluja. Meillä on iso nuorisokuoro, jonka jäsenet asuvat Kuopiossa. Heidät olisi pitänyt saada jotenkin etukäteen Helsinkiin. Lopulta totesimme, että esiintyminen oli vain mahdotonta, Hovatta harmittelee MTV3.fille
– Yhtyeen kanssa esiintymisessä on se hankaluus, että tämä on iso produktio, jota kaikki kuitenkin tekevät omien päätöidensä ohessa. Siksi on vaikea järjestää aikaa niin, että kaikille sopii, hän selittää.
Viime elokuussa levyn julkaisseen Kerkko Koskinen Kollektiivin seuraava keikka onkin näillä näkymin vasta kesällä Ruisrockissa.
Yhtyeeseen kuuluvat Hovatan ja Kerkko Koskisen lisäksi laulaja Manna sekä PMMP:stäkin tuttu Paula Vesala.
Hovatta valmistelee parhaillaan omaa levyään, jolla hän yhdistelee vanhaa runoutta pop-musiikkiin. Levyn on tarkoitus ilmestyä ensi syksynä ja kappaleita sille ovat säveltäneet muun muassa Kerkko Koskinen, Tuure Kilpeläinen ja Jarkko Meretniemi.
Emma Gaalaa juhlitaan 1. maaliskuuta. Kerkko Koskinen Kollektiivin tilalla esiintyy monta ehdokkuuttakin gaalassa kerännyt Jesse Kaikuranta.
(MTV3–KATI PUKKI)
Vuokko Hovatta Huomenta Suomen ruokapöydässä (6.2.2013)
Sumo video id