Vuosi sitten Uudessa-Seelannissa tapahtui maan historian karmaisevin verilöyly – paikalliset surevat kostona tehtyjä moskeijaiskuja

0:47img
Vuosi sitten Uudessa-Seelannissa tapahtui maan historian karmaisevin tragedia – tapahtumapaikka hukkui kukkalaitteisiin ja muistokirjoituksiin
Julkaistu 14.03.2020 16:25

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Uuden-Seelannin historian karmaisimmasta tragediasta on tullut kuluneeksi vuosi. Aika ei ole pyyhkinyt ihmisten surua pois, vaan veriset moskeijaiskut liikuttavat uusiseelantilaisia edelleen mitä suurimmissa määrin.

Se oli kuin mikä tahansa perjantai maaliskuussa 2019. Maan Eteläsaarella sijaitsevan kaupungin, Christchurchin, rauha rikkoutui yhtäkkiä historiallisella tavalla. 

Tapahtunut oli jopa niin odottamaton, ettei tapahtumapaikan läheisyydessä olleet ihmiset osanneet olla paniikissa tai edes peloissan. Ainoastaan poliisiautojen virta aiheutti hämmennystä. 

Lue myös: Suomalainen Matti oli moskeijan lähellä kun tappaja iski: Oli juuri vakuuttanut äidilleen olevansa yhdessä maailman rauhallisimmista paikoista – "Saman tien laitettiin radio päälle ja kuultiin, että ammuskelusta on kyse"

Kaupunkiin tuli aavemaisen hiljaista

Poliisipartioiden suurelle määrälle oli erittäin vakava syy: Kaupungin kahteen moskeijaan oli tehty terrori-isku. Aseistautuneet hyökkääjät iskivät moskeijoihin keksipäivän rukousten aikaan. Tulitusta paenneet ihmiset kuvailivat rukoushuoneiden olleen täynnä, kun ampuminen alkoi.

Radio New Zealandin mukaan moskeijassa oli iltapäivällä 300 ihmistä rukoilemassa, kun moskeijan sisälle kävellyt mies avasi tulen automaattiaseella.

Tapahtumien jälkeen poliisi kehotti ihmisiä pysymään sisätiloissa. Keskustan koulut, kaupat ja liikkeet suljettiin. Viiden aikaan illalla Christchurchin kadut olivat aavemaisen tyhjiä. 

Uuden-Seelannin armeija räjäytti varotoimena kaksi epäilyttävää laukkua Aucklandin rautatieaseman lähellä veritekojen jälkeen. Poliisin mukaan laukuissa oli ollut rakennustelineiden kokoamiseen tarvittavia välineitä.

Alla olevalla videolla kerromme, mitä terrori-iskun tekijästä ja tämän motiivista tiedettiin noin vuosi sitten: 

1:43img

Terroriteko oli verinen kosto

Ammuskeluissa kuoli 50 ihmistä ja useat kymmenet joutuivat vammojensa vuoksi siaraalahoitoon. Tekoa on kuvailtu Uuden-Seelannin rauhanajan pahimmaksi verilöylyksi, joka koskettaa uusiseelantilaisia suuresti edelleen. 

Tapahtuneen jälkeen verkossa levinneen manifestin mukaan iskun pääepäilty halusi kostaa Tukholman terrori-iskussa menehtyneen 11-vuotiaan Ebba Åkerlundin ja muiden Euroopan terrori-iskujen uhrien puolesta.

Tekstissä kirjoittaja kritisoi maahanmuuttajia ja sanoo halunneensa hyökätä heitä vastaan.

Lue lisää tekijän motiiveista: Uuden-Seelannin moskeija-ampuja halusi kostaa – kertoo radikalisoituneensa Tukholman iskussa kuolleen 11-vuotiaan Ebba Åkerlundin vuoksi

Iskuihin tai niihin liittyvinä epäiltyjä pidätettiin yhteensä neljä: kolme miestä ja yksi nainen. Yhtä alle kolmekymppistä miestä  nostettiin murhasyytteet.

Katso alla olevalta videolta, miten terrori-iskujen värittämä päivä eteni:

4:05img

Lue myös nämä aiheeseen liittyvät artikkelit:

Tuoreimmat aiheesta

Uusi-Seelanti