WHO: Olympiaisäntä Japani on tehnyt parhaansa koronatoimenpiteiden suhteen – pääjohtajalta tärkeä muistutus

16.1.1004541369
Tokion olympialaisissa on tiukat koronarajoitukset.imago images/Beautiful Sports/ All Over Press
Julkaistu 30.07.2021 20:58

MTV URHEILU – STT

Kesäolympialaisia isännöivässä Japanissa pidennetään koronaviruksesta johtuvaa hätätilaa pääkaupunki Tokiossa sekä laajennetaan hätätilaa neljään muuhun alueeseen, päätti maan hallitus perjantaina. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Japani tekee parhaansa minimoidessaan koronan leviämistä olympialaisten aikana.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus muistutti kuitenkin, että mitään "nollariskiä" ei ole olemassa.

–  Riskiä voi olla vähemmän tai enemmän. Japani ja Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ovat tehneet parhaansa minimoidessaan riskiä, koska nollariskiä ei kenenkään olisi syytä odottaa, Tedros sanoi.

WHO-johtaja julisti myös, että pandemian päättämiseksi tarvitaan "olympiahenkeä" koko maailmalta.

–  Hyväksyttekö todella sen, että Afrikassa rokotuskattavuus on 1,5 prosenttia, kun joissain maissa se on jo 70 prosenttia? Olemme astumassa väärälle tielle ja olympiahenkeä tarvitaan sen korjaamiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Tokio 2020