Kansanedustaja Wille Rydman (kok.) aikoo jättää maanantaina poliisille tutkintapyynnön häntä koskevasta Helsingin Sanomien jutusta.
Helsingin Sanomien 19. kesäkuuta julkaiseman jutun mukaan keskusrikospoliisi selvitti kesällä 2020 väitteitä, joiden mukaan Rydman olisi käyttäytynyt epäsopivasti nuoria tyttöjä ja naisia kohtaan. Yhdeksän naisen puhutuksen jälkeen esiselvitys lopetettiin, ja poliisin mukaan mikään ilmi tullut teko ei ylittänyt tutkintakynnystä.
Rydman on kiistänyt kaikki väitteet. Hän kertoi jutun julkaisun jälkeen tekevänsä esitetyistä väitteistä ja niiden julkaisemisesta tutkintapyynnön. Hän kertoo MTV Uutisille, että olisi tehnyt pyynnön tänään, mutta sen vaatimien liitteiden takia tutkintapyyntö pitää jättää fyysisesti vasta maanantaina.
– Tutkintapyyntö kohdistuu sekä Helsingin Sanomien toimintaan että määrättyihin henkilöihin, jotka tässä jutussa ovat omia lausuntojaan antaneet. Ydin tässä kysymyksessä on, kuinka rajuja väitteitä julkisuudessa sopii ylipäätään esittää ja kuinka vahvalla todistusaineistolla.
– Keskeistä koko asiassa on, että nyt on rakennettu vakavalla tavalla loukkaava ja leimaava mielikuva perustuen väitteisiin, jotka ovat joko epäuskottaviksi tai jopa täysin vääriksi osoitettavissa. Nähdäkseni rikoksen tunnusmerkit täyttyvät, Rydman kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Keskusrikospoliisi haluaa kuulla kahta HS:n Rydman-jutussa esiintynyttä henkilöä
KRP Rydmanista: Helsingin Sanomien jutussa henkilö, jonka osalta asiaa selvitetään
Luottaa poliisin tekevän hyvää työtä
Rydman on valmistellut tutkintapyyntöä pitkään yhdessä asianajajansa kanssa. Pyyntöön on Rydmanin mukaan lisätty aineistoa ja referoituja tekstejä taustaksi.
Rydman suhtautuu tutkintapyyntöön luottavaisin mielin.
– Uskon, että poliisi tulee tekemään tässä hyvää työtä. Kun he saavat tutkintapyynnön liitteenä olevaa materiaalia käsiinsä, he saavat ratkaista millaisiin toimenpiteisiin heidän mielestään asiassa on syytä ryhtyä.