Windows95man eli Teemu Keisteri kuvaili viisukokemusta vuoristoradaksi.
Vuoden 2024 Euroviisujen finaali huipentui Sveitsi voittoon, Suomen sijoituksen ollessa 19. Euroviisutaipaleelta erityisen hienona kokemuksena Suomen edustajan Windows95manin eli Teemu Keisterin mieleen jäi onnistunut finaaliveto, artisti kertoi suomalaismedialle viisufinaalin jälkeen.
– Minulla on vähän keskittymishäiriö, niin tarvitsin sen 160 miljoonaa ihmistä, että nyt ei ole enää mikään harkka kyseessä, Keisteri sanoi.
Keisteri ja No Rules! -kappaleen laulaja Henri Piispanen vastailivat suomalaismedian kysymyksiin finaalin jälkeen tyytyväisen oloisina.
– Tässä on synkkä pilvi, niin päästiin antamaan sitä iloa ja rakkautta, Keisteri kuvaili.
Lue myös: Windows95manin finaaliesitys kirvoitti meemitulvan
Windows95manin finaaliveto vaikutti myös tv-lähetyksen perusteella onnistuneelta niin musiikillisesti kuin visuaalisesti.
– Voi olla ylpeä siitä, että tuon kovan paineen alla vedettiin. Tämä on ollut hurjat kaksi viikkoa. Meillä oli ihan sairaan hauskaa lavalla, kaikki meni nappiin. Vihdoin saatiin show onnistumaan, Keisteri iloitsi.
– Oli tosi kivaa, Piispanen säesti.
"Voitto meni oikeaan osoitteeseen"
Tämänvuotisia viisuja on varjostanut Israelin osallistuminen ja siihen kohdistunut voimakas vastustus. Israelin saamaa suurta yleisöäänipottia artistit eivät halunneet kommentoida, mutta kertoivat olevansa iloisia Sveitsin viisuvoitosta.
– Me rakastetaan Nemoa. Voitto meni juuri oikeaan osoitteeseen, Keisteri sanoi.
Lue myös: Viisuvoittajan pokaali hajosi kahtia lähetyksen viimehetkellä
Keisteri kuvaili kokemusta poikkeuksellisesta viisuvuodesta vuoristoradaksi.
– Mutta on ollut ihanaa, kun olemme voineet tehdä tämän yhdessä.
Artistit iloitsivat myös viisuprojektin myötä syntyneestä ystävyydestään.
– On se harvinaista, kun minäkin olen kohta kolmekymppinen ja sinä kohta nelikymppinen, että löytyy tällaista ystävyyttä ja luottamusta ja veljellisyyttä ja mitä kaikkea. Se on ollut upeaa, Piispanen sanoi.
Keisteri ja Piispanen vakuuttivat, että heidän musiikillinen yhteistyönsä jatkuu ainakin kesän festivaalikeikkojen merkeissä. Uuden musiikin kilpailun voiton jälkeen artistit ottivat aikalisän miettiäkseen, lähtevätkö he edustamaan Suomea Euroviisuihin.
Vielä alkuviikosta STT:n haastattelussa Keisteri vakuutti heidän olevan tyytyväisiä päätökseensä. Finaalin jälkeen Keisteri ei kuitenkaan halunnut kommentoida sitä, oliko päätös oikea.
– Nautimme tuosta, mitä saatiin juuri äsken tehdä lavalla. Uskon, että se toi mieletöntä iloa maailmaan.