Teemu Keisteri ja Henri Piispanen odottivat Malmössä innolla pääsyä euroviisuyleisön eteen.
Suomen viisuedustaja Windows95man odotti Malmössä maanantaina iltapäivällä jo ensimmäistä näytön paikkaa eli pääsyä yleisön eteen.
– Kivaa! On ollut vähän odottelua tässä, että pääsee vetämään, Windows95man eli Teemu Keisteri kuvaili tunnelmiaan STT:lle muutamaa tuntia ennen ensimmäisen semifinaalin ensimmäistä yleisöharjoitusta.
– Kyllä se yleisö kuitenkin tuo meille sen paremman fiiliksen. Tätä on odotettu täällä nyt yhdeksän päivää, sanoo kappaleen solisti Henri Piispanen.
Sunnuntaina pidettyä avajaisseremoniaa on kuvailtu mediassa harvinaisen huonosti toteutetuksi. Keisteri harmittelee, että turvallisuussyistä fanit pidettiin etäisyyden päässä.
Windows95man toi turkoosille matolle kuitenkin kaivattua piristystä, kun Keisteri ja Piispanen saapuivat median eteen savuavan farkkumunan sisällä.
Lue myös: MTV Malmössä – näin poikkeuksellisen suuret turvatoimet näkyvät euroviisukaupungissa
"Lapset ja mummelit ovat ymmärtäneet"
Windows95manin edustuskappale on No Rules!, mutta Euroviisuissa meno on ollut enemmän "yes rules", Keisteri kuvailee.
– Mutta kun pääsee siitä ajatuksesta, sitten on ihan sama mitä sääntöjä sieltä tulee, hän sanoo.
– Se tavallaan jopa motivoi tekemään vahvemmin sitä mitä itse osaa, eli laulamaan ja esiintymään, Keisteri sanoo viitaten ensin Piispaseen, sitten itseensä.
Artistin esiintyminen pienenpienissä alushousuissa on herättänyt myös negatiivisia reaktioita. Sosiaalisessa mediassa jotkut ovat olleet sitä mieltä, ettei esitys ole sovelias viisulavalle.
Mitä Keisteri ajattelee tällaisista kommenteista?
– Toivon, että sitä ei koettaisi niin uhkaavana. Välillä tuntuu, että sitä verrataan johonkin actionleffan väkivaltaan. Koska koko sanomani perustuu iloon, se on tosi hämmentävää, että tulee tuollaista reaktiota, Keisteri pohtii.
– Lapset ja mummelit ovat ainakin tosi hyvin ymmärtäneet sanomani. Aikuiset voisivat ottaa mallia siitä.