WP: Yhdysvaltojen hallinto pysyy suljettuna – äänestystä siirrettiin

Yhdysvaltojen liittovaltion hallinto suljettu kirjasto ilmoitus
Ilmoitus kongressin kirjaston ulkopuolella kertoo rakennuksen olevan suljettu niin työntekijöiltä kuin yleisöltäkin.
Julkaistu 22.01.2018 05:45

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto pysyy suljettuna vielä maanantaina. Washington Postin mukaan senaatti lopetti neuvottelut sunnuntai-iltana ilman sopua ja maanantaiaamulle suunniteltu äänestys siirrettiin myöhemmäksi.

Senaatin oli määrä äänestää paikallista aikaa varhain maanantaina esityksestä, jolla Yhdysvaltain liittovaltion hallinto saataisiin jälleen avattua helmikuun 8. päivään asti. Nyt äänestys on määrä järjestää paikallista aikaa maanantaina puoliltapäivin.

Hallinto suljettiin viikonloppuna, sillä senaatti ei päässyt sopuun budjetista. Käytännössä siis hallinnolla ei ole enää rahaa jatkaa toimintaansa.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat