WRC-tähti Thierry Neuville nöyrtyi karulla tavalla – 0,1 sekuntiin paloi kalliita MM-pisteitä

1:07img
Martins Sesks teki kovan tempun Puolan MM-rallissa – kaiken hakemisen keskellä
Julkaistu 29.06.2024 22:32
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Rallin MM-sarjaa johtava Thierry Neuville koki kuohuttavan tappion Puolassa.

Koko perjantain ajan tietä raivannut Neuville pyrki nousemaan tuloslistalla ylöspäin lauantain erikoiskokeiden aikana. Neuville poimi muutamia sijoja ja enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia. Belgialainen koki päivän päätteeksi katkeran tappion.

Hän kun jäi vajavaisen 0,1 sekunnin päähän Puolan rallin sensaatiosta, debyyttikuskista Martins Sesksistä.

RAPORTTI JA SEURANTA: Kalle Rovanperä repäisi Puolan MM-rallin johtoon, Sami Pajari oman luokkansa kärjessä – näin lauantain ajopäivä eteni

Tähän minimaaliseen eroon paloi myös kaksi arvokasta MM-pistettä, kun Sesks oli lauantain jälkeen tuloslistalla viides ja Neuville kuudes.

– Saatoin hyökätä vähän liian kovaa viimeisellä erikoiskokeella. Auto liukui aliohjatessa liian pitkälle ja menetin muutamia kymmenyksiä, Neuville harmitteli lauantain ajopäivän jälkeen MTV Urheilulle.

0:44img

Thierry Neuville harmitteli kiperää virhettä

Sesks oli aidosti yllättynyt, kun hän kuuli pätkän jälkeen olevansa MM-sarjaa johtavan Neuvillen edellä. Vieläpä 0,1 sekunnin turvin.

– Oikeastiko? Sesks kyseli.

– Ei paha päivä ollenkaan, Sesks totesi iltahämärässä MTV Urheilulle.

Latvialainen ei ollut siltikään täysin tyytyväinen. Lisää tästä jutun yläreunan videolla.

1:26img

M-Sportin pomo Richard Millener kehuu Martins Sesksin huikeita otteita – "Hän on laittanut nimensä listaan"

1:12img

Kalle Rovanperä saattoi hymyillä lauantain päätteeksi

1:31img

Jari-Matti Latvala kehuu Kalle Rovanperää: "Ajoi huippuhyvin"

1:12img

WRC2-luokkaa johtava Sami Pajari varoi vaaran paikkoja

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli