Lehden lähteiden mukaan Trump oli ilmaissut, että kanne tulee selvittää ennen kuin Meta-pomo Zuckerberg voi päästä presidentin lähipiiriin.
Facebookin omistava Meta on lupautunut maksamaan noin 25 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille hänen käyttäjätiliensä jäädyttämisen vuoksi.
Asiasta kirjoittaa lähteidensä pohjalta yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal.
Meta pyrkii edellä mainitulla summalla sovittelemaan kanteen, jonka Trump nosti vuonna 2021 yhtiötä sekä sen toimitusjohtajaa Mark Zuckerbergiä vastaan.
Meta jäädytti Trumpin tilit sen jälkeen, kun hänen kannattajansa olivat hyökänneet Yhdysvaltain kongressitaloon vuoden 2021 tammikuussa. Trumpin oli katsottu lietsoneen levottomuuksia sosiaalisessa mediassa. Lehden lähteiden mukaan Meta ei myönnä toimineensa väärin.
Sosiaalisen median palveluista Meta omistaa Facebookin lisäksi Instagramin, Threadsin sekä viestintäsovellus Whatsappin.
Kokonaissummasta 22 miljoonaa on Wall Street Journalin mukaan määrä käyttää tulevan Trumpin nimeä kantavan presidentillisen kirjaston hyväksi. Loput menevät oikeudenkäyntikuluihin sekä muille kanteeseen osallistuneille.
Trumpin kerrotaan allekirjoittaneen sovintosopimus keskiviikkona Valkoisessa talossa presidentin työhuoneessa.
Metan edustaja on vahvistanut sovun syntymisen sekä Wall Street Journalille että uutistoimisto AFP:lle.
Zuckerberg lähentynyt Trumpin kanssa
Kanteesta ei ollut käyty juurikaan vakavia keskusteluja syksyn 2023 jälkeen.
Tilanne alkoi kuitenkin jälleen elää vuoden 2024 marraskuussa, kun Zuckerberg lensi Floridaan, jossa hän illasti Trumpin Mar-a-Lagon kartanossa, kertovat Wall Street Journalin lähteet.
Marraskuinen illallinen oli yksi Zuckerbergin ja Metan useista pyrkimyksistä pehmittää suhdettaan Trumpiin ja tämän toisen presidenttikauden hallintoonsa.
Meta myös muun muassa lahjoitti miljoona dollaria Trumpin virkaanastujaisrahastoon. Lehden mukaan Trump myös varoitti viime vuonna Zuckerbergiä, että tämä voisi joutua vankilaan, jos yrittäisi peukaloida vaalit häntä vastaan.
Lehden lähteiden mukaan Trump nosti kanteen esille marraskuisen illallisen lopulla. Erään lähteen mukaan Trump oli antanut ymmärtää, että kanne tulisi saada selvitettyä ennen kuin Zuckerberg voisi päästä hänen lähipiiriinsä.
Tammikuun alussa Zuckerberg palasi Mar-a-Lagoon, jossa hän vietti kokonaisen päivän kanteeseen liittyneiden neuvottelujen parissa. Trump oli paikalla osan ajasta.
Haastoi myös muita palveluita
Monet muut viestipalvelut jäädyttivät Metan tavoin Trumpin käyttäjätilit kongressitaloon kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen.
Kanne Metaa vastaan on yksi useista oikeustoimista, joihin Trump ryhtyi käyttäjätilejään jäädyttäneitä palveluita vastaan vuonna 2021. Hän ryhtyi toimiin lisäksi ainakin Twitteriä ja YouTubea sekä niiden johtoa vastaan.
Liittovaltion tuomari hylkäsi Twitter-kanteen. Nykyisellään viestipalvelua johtaa X-nimen alla Trumpin läheinen liittolainen, miljardööri Elon Musk.
YouTuben omistavaa Googlea vastaan nostettu kanne on puolestaan toistaiseksi jäädytetty, mutta se on mahdollista avata vielä uudelleen.
Palvelut ovat sittemmin availleet jälleen oviaan Trumpille, joskin hänestä on tullut erittäin aktiivinen Truth Socialissa, jonka hän perusti käyttäjätiliensä jäädyttämisen jälkeen.
Meta ei ole ainut Trumpin kanteita viime kuukausina sovitellut taho. Joulukuussa uutiskanava ABC News suostui maksamaan 15 miljoonaa dollaria sovitellakseen kunnianloukkauskanteen, jonka Trump oli nostanut häntä koskevista kommenteista.