Vain noin puolet työikäisistä kokee elämänlaatunsa hyväksi. Itsemurha-ajatukset ovat yleistyneet alle 50-vuotiailla.
Vain noin joka toinen työikäinen kokee elämänlaatunsa hyväksi, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve Suomi -väestötutkimuksesta. Määrä on laskenut, sillä neljä vuotta sitten elämänlaatunsa hyväksi koki vielä yli 60 prosenttia työikäisistä.
Elämänlaadulla tarkoitetaan ihmisten käsitystä esimerkiksi heidän omasta terveydestään, hyvinvoinnista, sosiaalisista suhteista ja elinympäristöstä.
Joka viides työikäinen kokee merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Määrä on lisääntynyt THL mukaan merkittävästi, sillä vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa merkittävää psyykkistä kuormitusta koki vain noin 13 prosenttia.
Tulokset ovat johtava tutkija Annamari Lundqvistin mukaan huolestuttavia yhteiskunnan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmasta.
– Vaikka työikäisten hyvinvoinnin heikkenevästä kehityksestä on ollut viitteitä jo aiemmin, viime vuosien kriisit ovat todennäköisesti entisestään hankaloittaneet tilannetta, Lundqvist sanoo tiedotteessa.
Työikäiset käyttävät entistä enemmän terveyspalveluita mielenterveyden ongelmiin
Itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet alle 50-vuotiailla. Joka kahdeksas työikäinen kertoi niistä väestötutkimuksessa, kun vuonna 2018 näin kertoi vielä vain joka kymmenes.
Työikäiset käyttävät myös entistä enemmän terveyspalveluita mielenterveyteen liittyvien ongelmien takia. Noin viidennes työikäisistä naisista kertoi käyttäneensä mielenterveyspalveluita, kun miehistä näin kertoi 12 prosenttia.
Mielenterveyspalveluita käyttävien naisten määrä on kasvanut vuodesta 2018 viidellä prosenttiyksiköllä. Miesten kohdalla kasvua on ollut kolme prosenttiyksikköä.
Terve Suomi -väestötutkimuksen kyselyaineisto kerättiin syyskuun 2022 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana. Tutkimuksen kyselyosuuteen kutsuttiin mukaan 61 600 satunnaisesti valittua 20 vuotta täyttänyttä ihmistä eri puolelta Suomea.
Kutsutuista 46 prosenttia vastasi kyselyyn. Tutkimuksen otos muodostettiin niin, että tulokset ovat yleistettävissä koko Suomeen ja hyvinvointialueittain.
Apua itsetuhoisuuteen on saatavillaMIELI ry tarjoaa apua:
|