Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat ydinaseista ja Ukrainan tilanteesta tammikuussa

8:45img
Kerroimme aiemmin: Suomalaisasiantuntijan mukaan Venäjän uhittelu Ukrainan rajalla on eräänlaista taivuttelua Yhdysvaltoja kohtaan.
Julkaistu 28.12.2021 06:51(Päivitetty 28.12.2021 10:11)

MTV UUTISET – STT

Yhdysvallat ja Venäjä keskustelevat ydinasevalvonnasta ja Ukrainan tilanteesta 10. tammikuuta, kertoo nimettömänä pysyvä Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden edustaja uutistoimisto AFP:lle.

AFP:n mukaan edustaja antoi kommenttinsa sillä ehdolla, ettei hänen nimeään kerrota julki.

–  Kun istumme alas neuvottelupöytään, Venäjä voi nostaa esiin omat huolensa ja me myös voimme nostaa esiin huolemme Venäjän toiminnasta, edustaja sanoi.

AFP:n mukaan 10. tammikuuta pidettävät neuvottelut ovat osa strategista turvallisuuskeskustelua, joka alkoi Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin välillä viime kesäkuussa Sveitsin Genevessä.

Edustajan mukaan Venäjän ja sotilasliitto Naton edustajien on määrä tavata 12. tammikuuta ja Venäjän ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin edustajien puolestaan sitä seuraavana päivänä. Niissä tapaamisissa on tarkoitus keskittyä nimenomaan Ukrainan tilanteeseen.

Erään toisen nimettömänä pysyttelevän korkean Valkoisen talon virkailijan mukaan 10. tammikuuta tulevassa tapaamisessa pääpaino on kylmän sodan jälkeisten ydinaseiden valvontasopimusten elvyttämisessä, sillä se on strategisen turvallisuuskeskustelun keskiössä. Neuvotteluissa on tarkoitus myös sivuta Ukrainan tilannetta.

Jo ennen joulua AFP uutisoi lähteidensä tietojen perusteella, että Yhdysvallat on valmis aloittamaan neuvottelut Venäjän kanssa mahdollisesti lähiviikkoina.

Lue myös: Venäjä maalailee uhkakuvia: Voimme päätyä jopa vuoden 1962 kaltaiseen ohjuskriisiin – nyt Turkkikin älähti Venäjälle

Rjabkov vahvisti neuvottelut

Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov vahvisti neuvottelut sanomalla, että päivämääriä ei ollut vielä asetettu, mutta että muita päiviä ei myöskään harkita. Hän lisäsi, että Moskova odottaa neuvottelujen keskittyvän Venäjän turvallisuusvaatimuksiin.

–  Mistä pitäisi keskustella ovat Venäjän esittämät hankkeet, Rjabkov sanoi Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle RIA Novostille.

Lue myös: Venäjä piti länsirajallaan sotaharjoituksen varautuakseen massiiviseen ilmaiskuun

Neuvotteluihin osallistujista ei vielä tietoa

Maiden väliset jännitteet ovat kasvaneet erityisesti Ukrainan kiristyneen tilanteen vuoksi. Venäjä on keskittänyt kymmeniätuhansia sotilaita Ukrainan rajojen läheisyyteen, mikä on aiheuttanut Ukrainassa ja Yhdysvaltojen liittolaisissa pelkoja siitä, että Venäjä valmistelee hyökkäystä Ukrainaan. Venäjä on presidentti Putinin suulla kiistänyt hyökkäysaikeet ja sanonut joukkojen olevan puolustamassa Venäjää vihamielisiltä läntisiltä armeijoilta.

Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden edustaja sanoi AFP:lle, ettei Ukrainan etuja jätetä huomioimatta missään mahdollisissa sopimuksissa eikä neuvotteluihin sisälly asioita muistakaan Yhdysvaltojen kumppaneista tai liittolaisista ilman, että ne ovat läsnä.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, ketkä edustavat eri osapuolia 10. tammikuuta järjestettävässä neuvottelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä