Yhdysvalloissa kadonnut sotilashelikopteri löytyi – viisi sotilasta kateissa
Yhdysvalloissa kadonnut sotilashelikopteri on löydetty keskiviikkona Kaliforniassa, mutta viisi sen kyydissä ollutta sotilasta on edelleen kateissa, Yhdysvaltain merijalkaväki tiedottaa.
Helikopteri lähti ilmaan tukikohdasta läheltä Las Vegasia tiistai-iltana ja sen oli määrä saapua tukikohtaan San Diegoon, mutta ei ollut saapunut perille aikataulun mukaisesti.
Toistaiseksi ei ole tietoa, mitä kopterille on tapahtunut tai missä kunnossa se on löytynyt. Kopterin kyydissä olleiden sotilaiden kohtalosta ei ole myöskään varmuutta. Merijalkaväki ei kertonut, että kopterin läheltä olisi löytynyt vainajia.
Helikopteri löydettiin CNN:n mukaan metsäiseltä alueelta Kalifornian eteläosasta.
Osallisena useissa onnettomuuksissa
Nyt kadonnut CH-53E Super Stallion -tyyppinen kopteri on ollut osallisena useissa onnettomuuksissa viime vuosikymmenen aikana, CNN kertoo.
Vuonna 2016 12 merijalkaväen sotilasta kuoli, kun kaksi CH-53E-kopteria törmäsi toisiinsa yöharjoituksessa Havaijin edustalla.
Kaksi vuotta myöhemmin neljä miehistön jäsentä kuoli, kun harjoitustehtävällä ollut kopteri syöksyi maahan Kaliforniassa.
Vuonna 2014 kopteri putosi ollessaan laskeutumassa merellä olleeseen laituriin. 25 merijalkaväen ja merivoimien sotilasta selvisi onnettomuudesta hengissä.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää