Yhdysvalloissa on kuollut koronavirukseen 1 433 ihmistä viimeisen 24 tunnin aikana, kertovat Johns Hopkins -yliopiston laskelmat. Yhdysvalloissa on nyt kuollut virukseen yhteensä yli 42 000 ihmistä, mikä on selvästi suurin luku maailmassa.
Sataa tuhatta asukasta kohti kuolleita on noin 13.
Maanantain uhriluku on hieman pienempi kuin sunnuntaina, jolloin kuolleita kirjattiin lähes 2 000. Päivittäisten kuolonuhrien määrä on ollut yli tuhannessa koko huhtikuun ajan.
Yhteensä Yhdysvalloissa on yli 784 000 vahvistettua tartuntaa.
Epidemiasta pahiten on kärsinyt Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltio, jossa on kuitenkin viime päivinä ollut merkkejä siitä, että pahin alkaa olla takanapäin. New Yorkin tartuntamäärät ovat olleet laskussa, ja maanantaina osavaltio kertoi 478 kuolonuhrista vuorokauden aikana, mikä on alhaisin uhriluku yli kahteen viikkoon.
Lue myös: Kiira Korpi elää erilaista arkea USA:ssa koronaepidemian keskellä – "Pelottaa ja ahdistaa, että miten tästä ylipäätään elämä jatkuu"
Trump: Lopullinen uhriluku 50 000-60 000
Presidentti Donald Trump sanoi maanantai-illan tiedotustilaisuudessaan, että Yhdysvallat saattaa selvitä kuolonuhrien määrässä vähemmällä kuin aiemmin eri malleissa arvioitiin.
– Nyt näyttää siltä että menemme kohti 50 000–60 000 kuolemaa. Yksikin on liikaa, sanon aina niin. Mutta 50 000–60 000 on vähemmän kuin arvio 100 000 ihmisestä, Trump sanoi.
– Jos emme olisi tehneet mitä teimme, meillä olisi kuollut luullakseni miljoona ihmistä, ehkä kaksi miljoonaa, ehkä enemmän.
Trump myös ilmoitti tapaavansa tiistaina Valkoisessa talossa New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon.
Cuomo on johtanut osavaltionsa taistelua koronavirusta vastaan ja ollut sen vuoksi paljon esillä valtakunnallisessa mediassa. Hän on sekä tehnyt yhteistyötä Trumpin kanssa että ollut ajoittain napit vastakkain tämän kanssa.
Yhdysvalloissa on viime päivinä ollut kitkaa koronaviruksen takia asetetuista rajoitustoimista. Useissa osavaltioissa on järjestetty mielenosoituksia, joissa on vaadittu koronarajoitusten purkamista aiottua nopeammin.
Muutamat etelän republikaanijohtoiset osavaltiot ovat jo ryhtyneet rajoitusten purkamiseen. Etelä-Carolina antoi kauppojen avautua maanantai-iltapäivänä, ja Georgiassa muun muassa kuntosalit ja kauneushoitolat avautuvat perjantaina ja elokuvateatterit ja ravintolat maanantaina. Tennesseessä kotonapysymiskäsky päättyy huhtikuun lopussa ja useimmat yritykset voivat jatkaa toimintaansa 1. toukokuuta.
Rajoitusten liian nopea purkaminen on herättänyt huolta siitä, että tartuntamäärät ryöpsähtävät uudelleen nopeaan kasvuun.