Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt lain, jonka mukaan maan presidentti ei voi vetää Yhdysvaltoja pois sotilasliitto Natosta ilman senaatin hyväksyntää tai uutta lakia. Asiasta uutisoi muun muassa Hill-lehti.
Laki on osa vuotuista National Defense Authorization Act -kokonaisuutta, joka vaatii vielä Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin allekirjoituksen.
Lakia ajaneen demokraattisenaattori Tim Kainen mukaan lainsäädäntö vahvistaa Yhdysvaltain tuen sotilasliitolle.
– Se lähettää myös vahvan viestin autoritaarisille (toimijoille) ympäri maailmaa, että vapaa maailma pysyy yhtenäisenä, Kaine sanoi lausunnossaan.
Lakia on ollut ajamassa myös republikaanisenaattori Marco Rubio.
25:33
Lue myös: Risto E.J. Penttilä USA-sopimuksesta: "Suunnitelma B Suomelle, jos tulee Trump"
Jälleen republikaanipuolueen presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump uhkasi presidenttinä ollessaan toistuvasti vetää Yhdysvallat pois Natosta.
Ensi vuoden vaalien kampanjasivuilla uhkausta ei esitetä suoraan, mutta siellä on linjaus, jonka mukaan Yhdysvaltojen tulee saattaa loppuun prosessi arvioida uudelleen Naton tarkoitus ja tavoitteet.
Trump tai hänen kampanjaorganisaationsa eivät ole suostuneet tarkentamaan, mitä he tällä kannanotolla tarkoittavat.
Kongressin hyväksymästä laista uutisoivat Suomessa aiemmin Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.