Yhdysvaltain rannikkovartiosto varoitti merenkulkijoita ohjustestistä Alaskassa – Pohjois-Korean epäillään valmistelevan omaansa

Alaska, Anchorage
Yhdysvaltojen rannikkovartiosto varoitti merenkulkijoita ohjustestistä Kodiakissa Alaskassa. Kuvituskuva Alaskan suurimmassa kaupungista Anchoragesta.
Julkaistu 25.07.2017 13:29

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain rannikkovartiosto aikoo tehdä ohjustestin tulevana viikonloppuna Kodiakista Alaskasta, rannikkovartiosto tiedottaa.

Tiedotteessa kerrottiin merenkulkijoille ohjeet, mitä alueita heidän tulee välttää. Ohjustesti tehdään Narrow Capen laukaisupaikalta Kodiakin saarella, joka sijaitsee Etelä-Alaskassa.

Asiasta uutisoineen CNN:n mukaan Yhdysvallat testasi aiemmin tässä kuussa THAAD-ohjusjärjestelmää samasta paikasta. Järjestelmä on suunniteltu torjumaan lyhyen sekä keskipitkän matkan ballistisia ohjuksia.

Yhdysvaltain ohjustorjuntaviraston mukaan järjestelmä ampui tuolloin alas Havaijilta ammutun ballistisen ohjuksen.

Viranomaiset kielsivät heinäkuun alussa, että testauksella olisi ollut tekemistä Pohjois-Korean ohjustestin kanssa. Maa testasi ensimmäistä kertaa onnistuneesti mannertenvälistä ballistista ohjusta 4. heinäkuuta, Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä. Asiantuntijat arvioivat, että vastaava ohjus saattaisi yltää Alaskaan asti.

Tänään Yonhap-uutistoimisto ja yhdysvaltalaismedia kertoivat, että Pohjois-Korea saattaa suunnitella uutta ohjuskoetta jopa jo tälle viikolle.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat