Yhdysvaltain senaatin demokraattijohtaja: Sanders hyväksyy Clintonin valinnan presidenttiehdokkaaksi

bernie sanders usa
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.06.2016 22:39

MTV UUTISET - REUTERS

Yhdysvaltain senaatin demokraattijohtaja Harry Reid sanoo, että demokraattien Bernie Sanders on hyväksynyt sen, että Hillary Clinton on demokraattien presidenttiehdokas.

2:31img

Reidin mukaan Sanders vain tarvitseen hieman aikaa miettiäkseen seuraavaa suunnitelmaansa. 

– En kuullut hänen mainitsevan sanallakaan yrittävänsä vaikuttaa siihen, että Clinton on presindenttiehdokkaamme, Reid kertoi Reutersille tavattuaan Sandersin.

– Luulen hänen hyväksyneen asian, Reid päättää. 

Sanders ilmoitti aiemmin, ettei hän tue Clintonia vaan aikoo jatkaa omaa kampanjaansa päästäkseen demokraattipuolueen ehdokkaaksi. 

Sanders on käytännössä menettänyt mahdollisuutensa demokraattipuolueen presidenttiehdokkuuteen.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat