Yhdysvaltain tiedustelu: Kiinan mystinen avaruuskone vapautti Maan kiertoradalle "tunnistamattoman esineen"

0:46img
Yhdysvaltojen salaperäinen Boeing X-37B -avaruuskone laskeutui takaisin maahan – oli ennätykselliset 780 päivää kiertoradalla (29.10.2019)
Julkaistu 27.05.2023 18:26
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Kiinan mystinen avaruuslentokone on laskeutunut takaisin maan pinnalle oltuaan yhdeksän kuukautta kiertoradalla.

Avaruuskone tähtää uudelleenkäytettävien komponenttien hyödyntämiseen avaruuslennoilla. Space.com kirjoittaa, että muuten Kiinan hallitus ei ole julkistanut tietoja koneestaan tai sen yksityiskohdista. Asiantuntijoiden mukaan Kiinan kone on luultavasti samankaltainen kuin vuonna 2010 julkisuuteen tullut Yhdysvaltain avaruuslentokone, Boeing X-37B.

Kiinan koneen uskotaan olevan X-37B:n tavoin suhteellisen pienikokoinen ja miehittämätön. Kiinan kone lensi ensimmäistä kertaa luultavasti syyskuussa 2020. Tuolloin kone teki kahden päivän pyrähdyksen kiertoradalle, jonka jälkeen se palasi Maahan. Koneen viimeisin lento alkoi yhdysvaltalaisen Strategic and International Studies (CSIS) -tutkimuslaitoksen mukaan viime elokuussa. Koneen tehtävän tarkoituksesta ei ole tietoa.

X-37B -kone (AOP)

Yhdysvaltain avaruuslentokone, Boeing X-37B

CSIS:n mukaan kone vapautti kiertoradalle “esineen” viime lokakuun aikana. Kyseinen esine katosi seurannasta tammikuussa, mutta se ilmestyi satelliitteja seuraavaan tutkaan yllättäen taas viime maaliskuussa. Asiantuntijat uskovat tämän viittaavaan siihen, että avaruuslentokoneessa on jonkinlainen robottikäsi tai muu tekniikka, jolla kyetään poistamaan kiertoradalta satelliitteja tai avaruusromua. Space.com huomauttaa artikkelissaan, että myöskään Kiinan avaruuslentokoneen sotilaallinen käyttö ei ole poissuljettua.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus