Yhdysvaltojen keskuspankki pitää ohjauskoron entisellään

FederalReserveSystem
Julkaistu 19.06.2019 22:32

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed pitää ohjauskoron ennallaan 2,25–2,5 prosentin vaihteluvälissä. Fedin mukaan ohjauskoron laskeminen voi kuitenkin olla mahdollista lähiaikoina.

Fedin mukaan talouden epävarmuustekijät ovat kasvussa, ja se lupaakin omilla toimillaan pyrkiä säilyttämään talouden noususuunnan. Viranomaiset ovat viime aikoina huomanneet esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppakiistojen tuoneen tummia pilviä taloustaivaalle.

Presidentti Donald Trump on useaan otteeseen vaatinut keskuspankkia laskemaan ohjauskorkoa.

Yhdysvaltain työllisuusluvut odotettua heikommat – voi saada keskuspankin laskemaan ohjauskorkoaan

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat