Yhdysvaltain työllisuusluvut odotettua heikommat – voi saada keskuspankin laskemaan ohjauskorkoaan

FederalReserveSystem
Yhdysvaltain keskuspankki Fed nosti viime vuonna ohjauskorkoa neljä kertaa.
Julkaistu 07.06.2019 17:50

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltojen työllisyysluvut osoittautuivat toukokuussa tuntuvasti odotuksia heikommiksi. Heikot työllisyysluvut antoivat pontta odotuksille, että Yhdysvaltojen keskuspankki laskee ohjauskorkojaan pian, mahdollisesti jo tässä kuussa.

Työministeriön mukaan uusia työpaikkoja syntyi 75 000, kun markkinoilla oli laskettu niitä kertyvän 180 000. Työpaikkoja syntyi ennakoitua vähemmän muun muassa terveydenhoidossa, koulutuksessa ja rakentamisessa.

Työttömyys pysyi ennallaan 3,6 prosentissa.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed nosti viime vuonna ohjauskorkoa neljä kertaa.

Maailmapankki laskee talouskasvuennustettaan – suurten maiden kauppakiistat ja velkataakat kasvattavat huolta

Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja vaatii Fediä leikkaamaan korkotasoa – "Emme halua uhata tätä upeaa elpymistä"

Osakekurssit syöksyivät Yhdysvalloissa – Aasian pörssit romahtivat perässä

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat