YK ehdottaa 2,7 miljardille ihmiselle perustuloa kiihtyvän koronatilanteen takia – jopa 1,5 miljoonaa uutta tartuntaa viikossa

2:23img
Näin koronavirus kurittaa maailmalla – MTV koosti tuoreimmat tiedot eri maista
Julkaistu 23.07.2020 10:47

MTV UUTISET–STT

YK arvioi, että tilapäinen perustulo maailman köyhille voisi auttaa hidastamaan koronaviruksen leviämistä.

Asia otetaan esille YK:n kehitysohjelman UNDP:n torstaina julkaistussa raportissa.Tilapäinen perustulo tulisi jakaa maailman köyhimmille 2,7 miljardille ihmiselle 132 kehitysmaassa.

UNDP:n edustaja Achim Steiner painottaa U.S.Newsin mukaan, että ennennäkemättömät ajat vaativat ennennäkemättömiä sosiaalisia ja taloudellisia toimia. Hänen mukaansa elvytyssuunnitelmat eivät voi keskittyä vain suuriin markkinoihin ja isoihin yrityksiin.

Raportissa todetaan, että tilapäinen perustulo on toteutettavissa ja se tarvitaan kiireellisesti.Koronavirus leviää raportin mukaan nyt yli 1,5 miljoonaan uuteen ihmiseen viikossa. Tartunnat painottuvat entistä enemmän kehitysmaihin.

YK on varoittanut, että pandemia ja siihen liittyvä maailmanlaajuinen taantuma voivat laukaista köyhyyden lisääntymisen maailmanlaajuisesti ensimmäistä kertaa vuoden 1990 jälkeen. Muutos voisi YK:n mukaan suistaa 265 miljoonaa ihmistä nälänhätään.

Näin koronapandemia kurittaa eri maissa

Perustuloon velanhoitorahaa

YK:n kehitysohjelman raportissa esitetään myös tapoja, joilla maat voisivat maksaa väliaikaisen perustulonsa. Eräs keino olisi antaa köyhille maille mahdollisuus käyttää perustuloon varoja, joita ne olisivat käyttäneet velkojensa hoitamiseen.

Suurimpien talousmaiden G20-ryhmä sopi huhtikuussa, että köyhimpien maiden velanhoitomaksut keskeytetään pandemian vuoksi vuoden loppuun saakka. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vaatinut velanhuojennuksen tarjoamista kaikille kehitysmaille ja keskituloisille maille.

Lue myös: Kesän lopulla valmistuva koronasovellus tarvii toimiakseen valtavasti käyttäjiä: "Pyrimme ensimmäisen kuukauden aikana miljoonaan"

Brasiliassa ennätysmäärä uusia päivittäisiä tartuntoja – lähes 68 000 tartuntaa

Vakava varoitus: Mafia kärkkyy jo EU:n koronamiljardeja – tällaisia suunnitelmia rikolliset hierovat rahojen nappaamiseksi

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus