Yksinkertainen kikka voi paljastaa koiran nestehukan

1:03img
Tällä yksinkertaisella kikalla voit tunnistaa koiran nestehukan.
Julkaistu 25.05.2024 08:35
Toimittajan kuva
Terhi Romo

terhi.romo@mtv.fi

Toimittajan kuva
Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Lämpiminä kesäpäivinä on erityisen tärkeää pitää huolta koiran nesteytyksestä. Yksinkertaisilla kikoilla voit itse tutkia koiran vointia.

Koira tarvitsee noin puoli desilitraa vettä painokiloa kohden vuorokaudessa. Veden tarve kuitenkin kasvaa hellepäivinä ja rankkaa suoritusta tehdessä. Pahimmillaan liika kuivuminen voi aiheuttaa koiralle hengenvaarallisen tilan.

Lue myös: Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa

Eläinklinikka Avecin eläinlääkäri Chita Wahlroosin mukaan lievän nestehukan tunnistaminen päältäpäin voi olla hankalaa, mutta muutamia kikkoja on olemassa

– Nestehukka oireilee sillä tavalla, että koira on vaisu tai väsynyt. Jos koiran ihon kimmoisuus tai elastisuus on heikentynyt, on jo kovempi nestehukka.

Katso yllä olevalta videolta, miten ihopoimua nostamalla voi tunnistaa koiran nestehukan.

Kuivumisen voi nähdä myös koiran ikenistä. On kuitenkin oltava varovainen, sillä sairastunut eläin voi olla sekavassa tilassa ja reagoida arvaamattomasti.

Lue myös: Viilennätkö koiraasi kylmällä pyyhkeellä? Ei aina kannata

Nestehukasta kärsivän koiran ikenet ovat nahkeat ja ovat voineet muuttua normaalia vaaleammiksi. Limakalvojen kuuluu normaalitilanteessa olla selvästi kosteat ja vaaleanpunaiset. Jos koira kärsii lämpöhalvauksesta, ikenet ovat voineet muuttuneet kirkkaanpunaisiksi.

Katso myös: Mitä pitää tehdä, jos kyy puree koiraa?

6:55img

Kyyn purema voi viedä koiran hengen. 

Miten hoitaa koiran hotspotia? Entä onko kyyn purema hengenvaarallinen? 

Terveysmyytit-sarjan uudella kesäkaudella sukelletaan kesään liittyviin eläinuskomuksiin. Katso koko jakso MTV Katsomosta.  

Myyttejä murretaan myös ihotautilääkärin, ravitsemusterapeutin, seksuaalineuvojan ja yleislääkärin kanssa. Ohjelman juontajana toimii MTV Uutisten terveystoimittaja Nelli Hyttinen.

Voiko järvestä saada syyhyn? Aiheuttaako käristetty grillimakkara syöpää? Entä onko olut hyvä palautusjuoma? Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomosta

Tuoreimmat aiheesta

Kesämyytit