Yksivuotias tyttö on kuollut Italiassa perheen koirien purtua hänet hengiltä.
Italialaismedioiden mukaan tyttö oli kotona isoisänsä kanssa, kun hän meni talonsa takapihalle leikkimään perheen kahden pitbullin kanssa. Tyttö menehtyi pään alueelle syntyneisiin vammoihin.
Tragedia sattui Fleron kaupungissa Pohjois-Italiassa eilen. Lapsenlastaan pelastamaan mennyt isoisä on loukkaantunut ja sairaalahoidossa. Myös lapsen äitiä hoidetaan sairaalassa sokin vuoksi.
Aggressiivisesti käyttäytyneet koirat lopetettiin, kun ne yrittivät estää poliisin pääsyn paikalle.
Il Giorno-lehden haastattelemien naapureiden mukaan vain tytön isä sai pidettyä koirat kurissa. Saksassa työskentelevä isä ei kuitenkaan ollut kotona, kun koirat hyökkäsivät tytön kimppuun. Koirien kerrotaan myös hyökkäilleen muiden alueen koirien kimppuun.
-lehden haastatteleman naapurin mukaan eläimet vaikuttivat tulleen hulluiksi.
Ainakaan vielä ei tiedetä, mikä koirien raivon laukaisi.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Iltalehti.