Yle kertoo haastatelleensa noin 20 naista, jotka kertovat elokuvaohjaaja Lauri Törhösen eriasteisesta seksuaalisesta häirinnästä. Törhösen kerrotaan ehdottaneen muun muassa seksiä kesken pääsykokeiden ja esitelleensä sukupuolielimiään naisten vessassa.
Useampi Törhösen aikana Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolla opiskelleista naisista kertoo Ylelle, kuinka Törhönen oli kesken pääsykoeviikon vihjaillut ja ehdotellut heille seksiä.
– Nyt ei kannata olla tyhmä, tule. Painostus jatkui koko illan, ohjaajalinjalla ollut Mari Mantela kertoo Ylelle.
Pääsykokeissa oli ehdotettu myös ryhmäseksiä ja tehtävänä oli ollut kertoa kiihottavia eroottisia tarinoita.
2:08
Raahasi väkisin naistenvessaan
Göteborgin elokuvajuhlilla vuonna 2003 Törhönen oli yrittänyt juottaa ohjaajalinjalla ollutta Laura Tiaista humalaan ja raahata hissiin ja omaan hotellihuoneeseensa. Sama tapahtui myöhemmin myös Tampereen elokuvajuhlilla, jossa Törhönen oli myös käynyt Tiaiseen käsiksi.
– Silloin todella pelkäsin. Hän veti minut väkisin naistenvessan nurkkaan, Tiainen kertoo.
Tiainen oli lopulta keskeyttänyt opintonsa, niiden alettua tuntua liian raskailta.
– Käperryin itseeni ja tunsin syyllisyyttä, olenko antanut jotain vihjeitä. Olin silloin 21 ja hirveän haavoittuvainen, Tiainen sanoo.
2:00
Monet Ylen haastattelemista naisista kertovat häirintää ja ehdottelua tapahtuneen myös elokuvien kuvauksissa jo 1980-luvulla.
Naisnäyttelijää oli muun muassa pyydetty esiintymään yläosattomissa Törhösen Hylätyt talot, autiot pihat -elokuvan koekuvauksessa. Törhönen oli myös suudellut useampaa naista väkisin.
– Hän vain otti minut ja antoi kunnon kielarin, yksi naisista kertoo.
Yle kertoo olleensa useaan otteeseen yhteydessä Lauri Törhöseen, mutta hän on kieltäytynyt toistuvasti kommentoimasta asiaa.
18:15