Ylen mukaan 15-vuotiaat voivat päästä ajamaan moottoritielle traktorimönkijän ohjaksissa täysin laillisesti. Vielä toistaiseksi.
Pääkuvan videoRehellistäkin rehellisempi autoesittely: Jaakko myy kamalassa kunnossa olevaa Carinaansa 51 eurolla |
Traktorimönkijöiden hupikäyttö on lisääntynyt viime aikoina nuorten keskuudessa. Ylen mukaan yhä useampi hankkii traktorimönkijän mopoauton tai perinteisen mopon tilalle.
Mopoilla tai mopoautoilla ei lain mukaan saa ajaa moottoritiellä, mutta sinne saa vielä toistaiseksi mennä täysin laillisesti mönkijällä, jonka maksiminopeus on 60 kilometriä tunnissa. Moottoritielle ei ole asiaa ajoneuvolla, jonka suurin sallittu nopeus on 50 kilometriä tunnissa tai vähemmän.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan 15-vuotias on voinut aiemminkin päästä traktorimönkijän ohjaksissa moottoritielle. Se, mikä heinäkuun alussa muuttui, on se, että kun aiemmin traktorimönkijään vaadittiin nuorelta liikennetraktorikortti (LT), voi kyseistä ajoneuvoa ajaa nyt myös AM121-kortilla eli niin sanotulla mopoautokortilla.
Uuden tieliikennelain voimaantulon jälkeen traktorimönkijällä ei kuitenkaan saa enää mennä moottoritielle, sillä uudessa tieliikennelaissa rajoitus on nostettu 70 kilometriin tunnissa.
Artikkelia muokattu 8.8.2018 kello 17.15: Korjattu heinäkuussa voimaan astuneen lakimuutoksen vaikutukset traktorimönkijän ajokorttivaatimuksiin sekä tieto porsaanreiän paikkaamisesta.