Yle vetoaa Euroopan yleisradiounioniin Venäjän sulkemiseksi pois Euroviisuista.
Yle vetoaa Euroopan yleisradiounioni EBU:un, että Venäjä pitää sulkea kokonaan pois Euroviisuista, jotka järjestetään toukokuussa Italian Torinossa, kertoo kanavan tiedote.
Yle on ollut tänään 25. helmikuuta yhteydessä kilpailun järjestämisestä vastaavaan EBU:un ja vedonnut, että EBU sulkisi Venäjän pois kilpailusta Ukrainaan hyökkäämisen takia. Yle ei aio osallistua kilpailuun, mikäli Venäjä kutsutaan mukaan.
– Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vastoin kaikkia niitä arvoja, joita Yle ja muut eurooppalaiset yleisradioyhtiöt edustavat. Yle puolustaa aina länsimaista demokratiaa, oikeusvaltion perusperiaatteita, sananvapautta ja ihmisarvoa. Yle ei voi olla mukana tapahtumassa, jossa räikeästi näitä arvoja vastaan hyökännyt Venäjä voi käyttää yhtä Euroopan tunnetuinta brändiä oman etunsa ajamiseen. Toivon, että EBU toimii tässä arvojensa mukaisesti, sanoo Ylen Luovat sisällöt ja media -yksikön johtaja Ville Vilén kanavan tiedotteessa.
Suomen tämän vuoden viisuedustaja valitaan lauantaina 26. helmikuuta Turussa järjestettävässä Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa. Suora lähetys finaalista nähdään Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 21.
– Ylen UMK on tuonut menestyksekkäästi uutta kotimaista musiikkia esille jo kymmenen vuoden ajan. Meillä on tänäkin vuonna finaalissa upeita biisejä ja artisteja. Uskon ja toivon, että yksi heistä saa mahdollisuuden esiintyä toukokuussa koko Euroopalle, Ville Vilén kertoo.
Myös Ruotsin yleisradio on ilmoittanut haluavansa hyllyttää Venäjän tämän vuoden Euroviisuista. Euroopan yleisradiounioni eli EBU on kertonut aiemmin tiedotteessaan, että ei aio sulkea Venäjää pois kisasta Ukrainan tilanteen takia.
Ukrainan yleisradioyhtiö tiedotti aiemmin tällä viikolla vaatineensa EBU:a sulkemaan Venäjän pois laulukilpailusta.
Euroviisuissa Italian Torinossa Ukrainaa edustaa rap-yhtye Kalush Orchestra. Venäjä ei ole vielä julkistanut omaa edustajaansa vuoden 2022 kisoihin.
Uusimmat tiedot Ukrainan sodasta täältä.