Yleisö tekee kuninkuusravit

Ari Moilanen (1)
Julkaistu 27.07.2016 17:26

MTV SPORT - STT

Kuninkuusraveissa parasta on yleisö, arvioi vihtiläinen Ari Moilanen. Hän on ohjastanut 1990-luvun alusta saakka Kuninkuusraveissa, joka kerää vuosittain kymmeniätuhansia katsojia.

Moilanen, 54, on ajanut urallaan yli 6100 voittoa ja saavuttanut kaksi ravikuninkuus- ja kolme ravikuningatartitteliä. Ensi viikonloppuna Turussa hän osallistuu jälleen molempiin koitoksiin ori Köppisen ja tamma Huimariinan rattailla.

- Kuninkuusravit on kilpailuna mielenkiintoinen, koska siinä ajetaan kolme lähtöä. Lisäksi yleisö on ykkönen. Fiilis on tietenkin kilpailijoillakin hieno, kun on niin paljon yleisöä ympärillä, Moilanen kertoo.

Ohjastaja sanoo, että tapahtumaan kannattaa lähteä, vaikkei mitään raveista tai hevosista tietäisikään. Kuninkuusraveissa on monenlaista ohjelmaa, näytöksiä ja kojuja.

- Tiedän monia, jotka kiertävät Kuninkuusraveja vuodesta toiseen, vaikka eivät käy muissa raveissa. Ravit eivät ole ykkösjuttu siellä, vaan kaikki muu touhu.

Köppinen kisaa jälleen

Moilanen on ohjastanut V.H. Suvittarella kolme kuningatartitteliä, joista ensimmäinen tuli Turun edellisissä Kuninkuusraveissa vuonna 2001. Ravikuninkuuden Moilanen on ajanut Villihotilla ja Köppisellä.

Moilasen mukaan Köppinen voi olla myös tänä kesänä mukana kärkikahinoissa, vaikka kilpakumppaneina on joukko vahvoja oriita.

Huimariina on ensimmäistä kertaa mukana kuningatarkilvassa. Kolmen osakilpailun juokseminen kahden päivän aikana on jokaiselle hevoselle rankka koitos. Juostavat matkat ovat maili, eli 1609 metriä, sekä 2100 ja 3100 metriä.

- Ensikertalaisen kanssa on lähdettävä tarkkailumielialalla. Vaikka hevonen olisi suorittanut kuinka hyvin, kisa on sen verran erilainen, että notkahdus voi tulla. Siellä ei ole varaa laukkoihin. Lähdöt pitää ajaa tosi tarkasti ja ajatuksella, Moilanen toteaa.

Hänen mielestään kuningatarkisan suosikin Saaga S:n lyöminen on vaikeaa, mutta Huimariina on juossut viime aikoina hyvin. 2100 ja 3100 metrin matkat ovat Huimariinan vahvuuksia. Moilanen arvioi, että maililla tamma ei pysy nopeimpien matkassa. Kuninkuuskilpailujen voittajat ratkeavat parhaan yhteisajan perusteella.

- Maililla aikaeroja tulee monesti niin vähän, ettei se huolestuta. Uskon, että Huimariinalla on mahdollisuudet mitalikolmikkoon, jos se vain suorittaa ravilla matkat. Hyvillä mielin lähdetään.

Suomen Hippoksen mukaan Kuninkuusravit on yksi maailman vaativimmista ravikilpailuista. Hevosella on oltava niin nopeutta kuin kestävyyttäkin. Suomenhevosten suurkilpailu ajetaan nyt 85. kerran. Kisa järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu