Ylen hallitus keskustellee tänään ulkopuolisesta selvityksestä

27216690 Yle linkkitorni logo
Lehtikuva
Julkaistu 26.01.2017 10:43

MTV UUTISET–STT

Ulkopuolinen Yle-selvitys noussee tänään esille yhtiön hallituksen kokouksessa, arvelee hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson. Hänen mukaansa selvityksen tekemisestä ei kuitenkaan päätetä tänään, sillä mitään päätösehdotusta ei ole.

Hallitus käy lisäksi tilannekatsauksessaan läpi uutis- ja ajankohtaistoiminnan tilannetta. Hallituksella on pöydällään lisäksi liuta muita asioita, kuten alustava tilinpäätös ja selvityksiä televisiokanavauudistuksesta. Hallituksen kokous kestää yhdestä neljään.  

Tuoreimmat aiheesta

Sipilä-kohu