Pääministeripuolue kokoomus pitää paikkansa suosituimpana puolueena Ylen kannatusmittauksessa. Kokoomuksen kannatus on 22,9 prosenttia.
Toisena jatkaa notkahduksesta huolimatta SDP 21,0 prosentin kannatuksella. Kolmantena jatkaa hallituspuolue perussuomalaiset 17,6 prosentilla.
Kokoomuksen kannatus nousi 0,3 prosenttiyksikköä, kun taas SDP:n suosiosta suli 1,3 prosenttiyksikön verran. SDP:n kannatus laski toista kuukautta peräkkäin yli prosenttiyksikön.
Perussuomalaistenkin nousi hieman, sillä puolueen kannatus nousi 0,6 prosenttiyksikköä.
SDP:n laskua lukuun ottamatta muutokset ovat tällä kertaa suhteellisen pieniä, sanoo kannatusmittauksen tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja Ylelle.
– SDP:tä viime vaaleissa äänestäneistä suurehko osuus on nyt siirtynyt miettivälle kannalle. Se selittää aika pitkälle SDP:n laskua.
Hallituspuolueista myös kristillisdemokraatit ja RKP kasvattivat hieman kannatustaan edelliseen kuukauden takaiseen kyselyyn verrattuna. Kristillisdemokraatit nousi 4,1 prosentin ja RKP 3,9 prosentin kannatukseen.
Turjan mukaan myös vihreät menettää kannattajiaan kannastaan epävarmojen joukkoon. Vihreiden kannatus putosi 7,7 prosenttiin.
Taloustutkimus haastatteli marraskuun lopun ja tammikuun alun välisenä aikana yli 2 500:aa ihmistä puhelimitse ja internetpaneelissa. Puoluekantansa kertoi vajaat 1 900 haastateltavaa. Virhemarginaali on suurimmillaan 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.