Toni Mäkiaho, 45, on SM-liigan kaikkien aikojen jäähypörssin kolmonen. Kovakuntoinen harrastekiekkoilija kävi tuuraamassa vuoden 1995 MM-kultamitalisteja tv-ohjelmassa. Kiekko-Espoon Mestis-joukkueen valmentaminen ja oman siipiravintolan pyörittäminen pitävät miehen kiireisenä.
LUE MYÖS: SM-liigassa suunnitteilla radikaali varautumistoimi: Jos seura ei kestä koronaa, kauden voi keskeyttää ja Liigaan saa palata ensi vuonna
Toni Mäkiaho vaihtaa nopeat kuulumiset asiakkaiden kanssa kauppakeskus Iso Omenan sisuksissa sijaitsevassa Siipiweikot-ravintolassa. Hän on tuttu hahmo osaomistamassaan wings-ravintolassa.
Nuorten miesten lounasporukka on kovin kiinnostunut siitä, milloin Kiekko-Espoon Mestis-joukkueen jäillä käynyt Mikko Koskinen tekee sopimuksen seuran kanssa.
Mäkiaho tyytyy antamaan vastaukseksi tutun virnistyksen, joka tuli 20 vuoden aikana niin tutuksi SM-liigakaukaloissa ja Leijonien paidassa.
Mäkiahon nimi on pompsahtanut esille vähän joka suunnasta. Hän on ollut mukana Nelosen MM 95: Takaisin Leijonaksi -ohjelmassa ja liittynyt Kiekko-Espoon valmennustiimiin. Lisäksi poika Daniel Mäkiaho teki SM-liigasopimuksen HPK:n kanssa.
Asiat vain ovat yksi kerrallaan edenneet tähän pisteeseen, vähän kuin Mäkiahon ravintolayrittäminen.
– Söin siipiä ensimmäisen kerran 18-vuotiaana, vuonna 1993. Jo silloin ajattelin, että haluan joskus tällaisen mestan, ”Mäkkäri” heittää.
– Joku johdatus siinä täytyy olla.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Toni Mäkiaho taisteli Leijona-paidassa vuoden 1998 MM-kisoissa.
Kovakuntoinen kiekkoveteraani
Mäkiaho ei ollut mukana vuoden 1995 MM-joukkueessa, mutta hän on saanut maistaa isosta kakusta pienen jälkiruuan. Mäkiaho kutsuttiin mukaan täydennysmieheksi kultaleijonien risaiseen ryhmään, joka kohtasi Takaisin Leijonaksi -ohjelmassa Ruotsin veteraanipelaajat.
Ei huono täsmävahvistus, sillä Mäkiahon olemus näyttää yhtä vantteralta ja rasvattomalta kuin peliaikoina. Mäkiaho käy aktiivisesti Pietarinkadun Oilersin jäillä ja muillakin harrastekiekkovuoroilla.
Hän ei selvästikään ole syönyt joka päivä ”kuormasta” siipiä omassa ravintolassaan.
– Porkkanoita kyllä vedän paljon, hän naurahtaa.
– Aloin peliuran lopussa kiinnittää enemmän huomiota ravintoon. Ja vaimo tietää niistä asioista paljon.
Leijonajoukkueen valmentaja Pentti Matikainen oli tuttu HIFK:n ajoilta ja Valko-Venäjän Minskissä pelatuista veteraaniturnauksista, joissa ”Pena” valitsi Mäkiahon joukkueen kapteeniksikin. Minskin ikämiesten MM-turnaus on tasokas tapahtuma, jossa vilisee vanhoja NHL:ssä ja KHL:ssä pelanneita taitureita.
Nelosen ohjelmassakin näki, miten paljon tappio söi entisiä kiekkoammattilaisia, vaikka turnauksessa ei arvokisamitaleista tapeltukaan.
Mäkiaho kehuu ketjukavereitaan Matias Loppia ja Marko Jantusta, joiden kanssa syntyi hyvä kemia. Mäkiaho valittiin jopa Minskin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
– Pidetään hauskaa pilke silmäkulmassa, mutta yritetään voittaa silti. Ei nyt sentään ihan keinolla millä hyvänsä.
”Enemmän annettavaa miesten joukkueissa”
Mäkiaho on valmentanut Espoon Bluesissa poikansa Danielin joukkueita, ja täksi kaudeksi hän hyppäsi ensimmäistä kertaa miesten joukkueen valmennustiimiin. Kiekko-Espoon päävalmentaja Janne Tuunanen on tuttu mies junnujoukkueiden valmennuksesta.
Kiekko-Espoon pitkän tähtäimen tavoitteena on nousta SM-liigaan.
– Ei minua kiinnosta lähteä puuhastelemaan. Lyödään kaikki likoon ja tehdään asiat kunnolla, jos johonkin lähdetään.
– En osaa sanoa, että milloin Espoossa pelataan SM-liigaa, mutta jonain päivänä se tapahtuu. Ehkä 3–5 vuotta.
Ammattivalmentajan tutkinnon suorittanut Mäkiaho tiedostaa, että jos hän aikoo tosissaan tehdä uraa valmentajana, jossain vaiheessa on lähdettävä pääkaupunkiseudulta. Hän on halunnut tarkoituksella aloittaa rauhallisesti ja viettää peliuran jälkeen enemmän aikaa lasten kanssa, mutta tilanne on muuttumassa.
Daniel, 19, asuu Hämeenlinnassa ja tytärkin on jo 16-vuotias.
– Minulla on enemmän annettavaa miesten kuin juniorien joukkueissa, Mäkiaho pohtii ja hörppää kahvikupista.
– Uskon, että minulle on tullut ymmärrys, miten hyvä valmennustiimi toimii. Aikoinaan esimerkiksi HPK:ssa oli hyvä ryhmä, jossa Jukka Jalonen, Timo Lehkonen ja Jari Kaarela toivat kaikki jotain. Yksin ei hommasta tule mitään.
"Ei 20 vuotta voi pelata yhdellä ominaisuudella"
Mäkiaholla on taustalla peliuraa, josta ammentaa oppia valmennukseen. Hän aloitti SM-liigauransa HPK:ssa kaudella 1994–95. Uralla kertyi tilille 635 (148+162=310) runkosarjan ja 85 (17+10=27) pudotuspelien ottelua.
Hän näki Mestiksen, Elitserienin, Venäjän Superliigan, Sveitsin NLA:n ja Slovakian pääsarjan. Mäkiaho oli voittamassa MM-hopeaa Leijonissa vuonna 1998.
Mäkiaho on edelleen SM-liigan runkosarjan kaikkien aikojen jäähytilastossa kolmantena 1352 minuutilla. Jääkiekkokirjan tilaston mukaan edellä ovat Markus Kankaanperä (2075) ja Pasi Peltonen (1402).
Hanskat tippuivat uralla kolmisenkymmentä kertaa. Mäkiahoa harmittaa silti hänestä muodostunut yksipuolinen kuva pelkkänä ”moukarina”.
– Halusin pelata kovaa, mutta myös tehdä maaleja ja syöttöjä. Välillä toki kovaa pelaaminen meni vähän överiksi.
– Ne jotka ovat seuranneet pelejä tarkemmin, tietävät, että osaa pelatakin. Ei kahtakymmentä vuotta voi pelata vain yhdellä ominaisuudella.
Mäkiaho pelasi ehkä uransa parasta peliä keväällä 2008 Sveitsin Fribourgin joukkueessa. Runkosarjan kahdeksas joukkue pudotti voittaja Bernin pudotuspeleissä 4–2, ja Mäkiaho syötti ratkaisumaalin jatkoajalla.
Pelin jälkeen hän ihmetteli, kun pelikaverit juhlivat voittoa kuin mestaruutta ja poksauttelivat samppanjapulloja kopissa.
– Menin tekemään pyörälle loppuverryttelyä. Sarja oli kuitenkin vielä kesken.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Toni Mäkiaholla ei juuri vapaapäiviä ole. Sunnuntaitkin menevät töissä omassa ravintolassa.
”Suurin osa tappeluista lähti spontaanisti”
Mäkiahon nuoret valmennettavat ovat katselleet YouTubesta videoita hänen vanhoista tappeluistaan. Nykypelaajien ei tarvitse kysyä konkarilta tappeluvinkkejä, sillä nyrkkien heiluttelu ei nykykiekossa ole kovin muodikasta.
– Suurin osa tappeluista lähti kuitenkin spontaanisti, toki joskus makseltiin vähän vanhoja kalavelkoja.
Päähän kohdistuneet taklaukset ovat puhuttaneet kiekkoväkeä viime vuosina enemmän kuin nyrkkitappelut. Mäkiaho jos joku tietää, millaista taklauspeli oli silloin ennen.
– En saanut uralla varmaan koskaan jäähyä päähän kohdistuneesta taklauksesta, hän yllättää.
– Aiemmin osattiin taklata ja odottaa niitä. Nyt pelataan enemmän pää alhaalla. Ennen ei vedetty taklauksia ihan loppuun asti ja yritettiin varmistaa, etteivät ne osu ainakaan päähän.
Mäkiaho heittäytyy jopa vähän kaihoisaan moodiin, kun hän alkaa muistella vanhoja kunnon vääntöjä esimerkiksi Ossi Väänästä, Aki Bergiä ja Antti-Jussi Niemeä vastaan.
– Tarkoituksena ei ollut vahingoittaa, vaan hakea henkistä yliotetta.
Niin komean uran kuin Mäkiaho tekikin, mestaruudet onnistuivat kiertämään häntä seuratasolla. Hän olisi voinut olla esimerkiksi HIFK:n mestarijoukkueessa 1998, jos suunniteltu vaihtokauppa olisi saatu maaliin.
– Olisi ollut makea saada oma nimi kannuun. No, toivottavasti Daniel voittaa joskus mestaruuden, sanoo Mäkiaho ja mietteliäs ilme kääntyy hymyyn.
– Eikä sitä tiedä mitä valmentajana on edessä.