Sunnuntaiaamuna Suomen aikaa matkustajakone suistui ulos kiitotieltä, törmäsi aitaan ja syttyi tuleen Etelä-Koreassa. Koneessa oli tapahtumahetkellä noin 180 ihmistä.
Lähes kaikkien törmäykseen joutuneessa lentokoneessa olleiden noin 180 ihmisen uskotaan kuolleen lentokoneonnettomuudessa Etelä-Koreassa.
Lentokone syttyi räjähdysmäisesti liekkeihin törmättyään aitaan.AFP / Lehtikuva
Pelastusviranomaiset ovat pyrkineet pelastamaan matkustajia koneen takaosasta. Palokunnan mukaan toistaiseksi koneesta on saatu pelastettua kaksi ihmistä. Uutistoimisto Reuters kertoo, että paikallisten viranomaisten mukaan pelastettujen vammat vaihtelevat keskivakavista vakaviin. Reutersin mukaan pelastetut nainen ja mies ovat koneen miehistön edustajia.
Lähes kaikkien koneessa olleiden uskotaan kuolleen.
Koneen uskotaan törmänneen lintuun, suistuneen kiitotieltä ja törmänneen aitaan
Koneessa oli tapahtumahetkellä päälle 170 matkustajaa ja kuusi miehistön jäsentä. Eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap kertoo, että kone oli suistunut laskeutumisen aikana kiitoradalta ja törmännyt aitaan.
Turma sattui Muanin kansainvälisellä lentokentällä maan lounaisosassa. Jeju Airin lento oli ollut palaamassa Thaimaan pääkaupungista Bangkokista.
Yonhap kertoo, että lentokoneen uskotaan osuneen lintuihin, mikä aiheutti vian laskutelineissä.
Onnettomuuden syy on lentoyhtiön mukaan edelleen epäselvä.AFP / Lehtikuva
Onnettomuuspaikalta otetussa valokuvassa lentokone on kiitoradan ulkopuolella ja koneen takaosa on liekkien peitossa.
Etelä-Korean virkaa tekevä presidentti Choi Sang-mok on vaatinut, että kaikki mahdolliset resurssit otetaan käyttöön lentokoneessa olevien pelastamiseksi.
Reuters kertoo, että Jeju Airin edustajan mukaan turmakone oli Boeing 737-800.
AFP / Lehtikuva
Juttua ja otsikkoa päivitetty 29.12.2024 kello 7.57: Paikallisviranomaisten mukaan turmassa kuollut 120 henkeä.