Matkustajakone on syöksynyt maahan Brasiliassa, kertovat Voepass-lentoyhtiö ja palokunta.
Koneessa oli 58 matkustajaa ja 4 miehistön jäsentä. Mediatietojen ja viranomaislähteiden mukaan kaikki koneessa olleet ovat kuolleet.
Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan lentokone syöksyi maahan Vinhedon kaupungissa, joka sijaitsee Sao Paolon osavaltiossa, noin 80 kilometriä Sao Paolon kaupungista.
Kone oli lähtenyt Cascavelin kaupungista, joka sijaitsee eteläisessä Paranan osavaltiossa. Kone oli matkalla Sao Paulon Guarulhosin kansainväliselle lentokentälle.
CNN Brasilin mukaan lentokone menetti viisi kilometriä korkeutta alla kahdessa minuutissa. Uutistoimisto kertoo myös, että onnettomuus tapahtui kello 13.22 paikallista aikaa.
Toistaiseksi onnettomuuden syystä ei ole varmaa tietoa. Brasilialaisten medialähteiden mukaan syynä saattoi olla koneen jääestojärjestelmän pettäminen.
Lue lisää: Tässäkö Brasilian lentoturman syy: Vika jäänestojärjestelmassä?
Onnettomuudesta kuvatun videon perusteella kone vaikuttaa putoavan suoraan kohti maata, samalla pyörien hallitsemattomasti.
CNN:n ilmailuasiantuntija Peter Goetzin mukaan tutkijoiden on selvitettävä, miten lentokone joutui hallitsemattomaan tilanteeseen.
– Emme tiedä, tapahtuiko jonkinlainen törmäys tai moottorihäiriö. Meillä ei ole riittävästi tietoa, toteaa Goetz.
Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula Da Silva pyysi lehdistötilaisuudessa ihmisiä nousemaan seisomaan ja pitämään hiljaisen hetken turmassa kuolleiden muistoksi.
Medioiden mukaan lentokone putosi useiden rakennusten päälle. Brasilialaisen G1-median mukaan kukaan rakennuksissa olleista ei kuitenkaan loukkaantunut turmassa.