Kaksi Suomen mestaruutta Oulun Kärpissä voittanut maalivahti Tuomas Tarkki on ilmoittanut lopettavansa pelaajauransa 37-vuotiaana.
Tarkki pelasi SM-liigassa kaikkiaan 444 runkosarja- ja 91 pudotuspeliottelua. Hän kasvoi maalivahdiksi Rauman Lukon junioriportaissa ja pelasi peräti viisi kautta Pohjois-Amerikan yliopisto- ja farmisarjoissa ennen liigadebyyttiään Oulun Kärpissä kaudella 2006-07.
Suomen mestaruudet Tarkki voitti Kärpissä vuosina 2007 ja 2008. Hän edusti liigassa myös neljän kauden aikana JYPiä ja kiekkoili urallaan lisäksi ruotsalaisessa MODOssa, KHL:n Neftehimik Nizhnekamskissa sekä viime kaudella myös Tshekin ja Tanskan liigoissa.
JYPin paidassa Tarkki voitti myös seurajoukkueiden European Trophyn kaudella 2013-14.
Tarkki kertoo Instagram-tilinsä lopettamisilmoituksessa uransa päättyneen viime viikonlopun alumniotteluun Oulussa.
– Viime perjantaina Kärppien ja Liigan välisessä alumniottelussa pääsin pukemaan vielä kerran kärppäpaidan päälle ja luistelemaan jäälle Raksilan yleisön eteen. Mielenpainuvampaa tapaa pelata viimeinen peli en pysty kuvittelemaan. Parasta oli, että poikani Marius pääsi saattajaksi jäälle, Tarkki tunnelmoi.
Tarkin lopettamisesta uutisoi ensimmäisenä Leijonat.com.