Tätä on vaikea käsittää: Ylivoimainen enemmistö ei piittaa nopeusrajoituksista koulujen lähistöllä

Liikenneturvan toukokuussa tekemä testi osoitti, että valtaosa suomalaiskuljettajista ei noudata nopeusrajoitusta koulujen lähistöllä. Koulut alkavat suuressa osassa Suomea tänään torstaina.

Liikenneturva tutkasi autojen nopeuksia suojateillä koulujen läheisyydessä Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä toukokuussa kevätlukukauden ollessa vielä käynnissä. Nopeuksia mitattiin paikoissa, joissa nopeusrajoitus oli 30 kilometriä tunnissa.

Tehdyt havainnot ovat omiaan herättämään huolta koulujen alkamisen kynnyksellä, sillä yli 83 prosenttia kuljettajista ajoi suojatielle ylinopeutta. Peräti joka neljännellä ylinopeutta oli yli 11 kilometriä tunnissa.

– Tulosta ei voi kaunistella mitenkään, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo toteaa tiedotteessa.

Vuoristo korostaa, että suojatieonnettomuuksien seurauksen vakavuuden ratkaisee nopeus.

– Siinä kohdassa, missä kolmenkympin nopeudella ajanut kuljettaja on sekunnin reaktioajan jälkeen jarruttamalla saanut pysäytettyä autonsa, neljääkymppiä ajaneella on nopeutta vielä reilusti yli 30 kilometriä tunnissa, Vuoristo sanoo.

Poliisi valvoo tehostetusti

Poliisi tiedotti tiistaina suorittavansa tehostettua liikennevalvontaa koulujen lähettyvillä tällä ja ensi viikolla. 

Tavoitteena on poliisin mukaan varmistaa koululaisten turvallinen koulumatka ja ehkäistä liikenneonnettomuuksia. Valvonnan kerrotaan painottuvan ennen kaikkea suojatiesääntöjen noudattamiseen ja ajonopeuksiin.

Lue myös:

    Uusimmat