Alaikäinen matkustaja heitettiin lentokoneesta pois, kun tämä ei suostunut kiinnittämään turvavyötä.
Chileläisen Latam-lentoyhtiön lentokone ei päässyt lähtemään kolumbialaiselta Simón Bolívarin kansainväliseltä lentokentältä, kun eräs koneen alaikäisistä matkustajista kieltäytyi kiinnittämästä turvavyötään.
Mediatietojen mukaan lapsi ei ottanut käskyjä vastaan henkilökunnalta tai omalta isältään, eikä suostunut istuutumaan paikalleen. Tapauksesta uutisoivat muun muassa paikallismedia El Colombiano sekä New York Post.
Lue myös: Tästä syystä lentokoneessa tulee käyttää turvavyötä koko ajan istuessa
Tapauksesta levinneellä videolla voi kuulla lentohenkilökunnan kuulutuksen, jossa matkustajille kerrotaan, ettei lennolle päästä lähtemään, jos turvallisuussäädöksiä ei noudateta. Lento oli lähdössä Santa Martan kaupungista kohti Bogotáa.
Muut matkustajat eivät luonnollisestikaan olleet hyvillään tilanteesta ja moni vaati, että lapsi ja isä poistuvat koneesta.
Tilannetta yritettiin setviä yli tunti, mutta kapteenin ei lopulta auttanut muu kuin palata takaisin lähtöportille. Poika saatettiin isänsä kanssa pois koneesta.
Lue myös: Matkustajan käytös lennolla pöyristyttää: "Vei mieslevittelyn aivan uudelle tasolle"
Häiriköitä on lennoilla entistä enemmän – ethän tee lentokoneessa näin?
Matkustaja poistettiin Southwestin lennolta, koska hän silitti koiraansa
Katso myös: Southwestin lennolla kapteeni joutui tekemään matkustajille erikoisen pyynnön
1:28
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: El Colombiano, New York Post.